sunnuntai 22. toukokuuta 2011

KEN FOLLETT: The Pillars of The Earth

Muutaman päivän blogihiljaisuus on johtunut tästä tiiliskivestä, jonka sain hetki sitten loppuun. Huh! Kyseessä on siis Ken Follettin melkein 1100-sivuinen järkäle, jonka luin englanniksi. Tämä on myös suomennettu nimellä Taivaan pilarit.

Teos sijoittuu Englantiin kuvitteelliselle Kingsbridgen paikkakunnalle 1100-luvulle ja käsittää noin viidenkymmenen vuoden ajanjakson. Ei ihme että sivuja on siis kertynyt, sillä ajanjakso on pitkä ja tapahtumarikas!

Päähenkilöitä on useita. Munkkiluostarin priori Philip on mukana kirjan keskiössä alusta loppuun asti. Myös Tom Builderin perheen vaiheita seurataan myöskin koko kirjan ajan. Oikeastaan koko kirjan päähenkilöksi nousee mielestäni Jack, joka kirjan alussa on 11-vuotias. Kirjassa seurataan Kingsbridgen katedraalin valmistumista. Työ lähtee tyhjästä, ja lopulta Kingsbridgestä kasvaa vilkas katedraalikaupunki.

Jossain vaiheessa kirjaa lukiessani kävin vähän Wikipediasta syynäämässä, mistä tämä katedraalikaupunki oikein löytyy. Mutta kuten sanoin, ei sitä todellisuudessa ole olemassa. Tämä yllätti minut, ja se kertoo ehkä siitä, että kirja on hurjan todellisentuntuinen.

Harvoin sitä lukee kuitenkaan näin valtavia kirjoja. Käsittämätöntä on se, että tätä jaksoi aina vaan lukea ja lukea eteenpäin, vaikka aina vaan oli hirveästi sivuja jäljellä! Tämä oli yksinkertaisesti todella loistava kirja. Hommasin jo jatko-osankin, joka sijoittuu tosin 200 vuotta myöhemmäs, mutta samaan kaupunkiin. Sitäpä siis lukemaan, tosin ehkä vasta jonkun ajan päästä. Ettei tule "keskiaikainen Englanti" -yliannostusta!

3 kommenttia:

  1. Olen kuullut tästä kirjasta vain hyvää. Jopa Oprah hehkutti tätä! Sinäänsä tarina ei kuulosta mitenkään älyttömän innostavalta. Ehdottomasti aion kuitenkin (jonain päivänä) lukea, jotta ei tarvitse sivusta kummastella tämän menestystä.

    VastaaPoista
  2. Tämä on yksi minun suosikeistani, tykkään tosi paljon! Kommentoin blogissani muuten kirjasta tehtyä tv-sarjaa, jos tahdot käydä vilkaisemassa.

    VastaaPoista
  3. Emilie, minäkin ajattelin ensin, että miten saadaan noin iso kirja kirjoitettua vaan jostain katedraalin pykäämisestä... Mutta loppujen lopuksi kaikki vain kietoutui katedraalin ympärille ja kirja olikin tosi kiinnostava.

    Ahmu, kiitos vinkistä tv-sarjan suhteen, sillä siitä en ollut kuullutkaan! leffasta olin kuullut kyllä ennenkin. Luin tekstisi, kiintoisaa! Täytyy varmaan tutustua telkkarisarjaan ja leffaankin, vertailun vuoksi.

    VastaaPoista