MATHIAS MALZIEU: Sydämen mekaniikka

Ranskassa asuessani katselin tätä kirjaa usein ja pohdoin, josko tämä olisi hyvä. Jostain syystä en kuitenkaan päätynyt lukemaan tätä teosta, jonka nimi on alunperin muuten La Mechanique du coeur. Nyt kun se on käännetty suomeksi, totesin että jos nyt sitten luen vihdoinkin!

Kirjan päähenkilö on Jake, Edinburghissa 1800-luvulla syntynyt poika. Hän ei kuitenkaan ole kovin tavallinen, sillä hänen sydäntään on avustamassa vanha käkikello. Kun Jake syntyi, oli maailman kylmin päivä, ja hänen sydämensä oli jäässä. Siksi hänen kätilönsä laittoi sydämen tueksi Jakelle käkikellon, jonka tikityksen mukaan hänen sydämensä käy.

Jaken sydän on siksi heikko, joten hän ei saa kokea vahvoja tunteita, kaikkein viimeiseksi rakkautta, sillä silloin hänen sydämensä ei kestäisi ja käkikellon mekaniikka hajoaisi.

Mutta sitten Jake tapaa pienen tanssijatyttösen, joka saa hänen sydämensä ihan sekaisin.

Voi tämä oli jotenkin hirmuisen herttainen kirja! Tykkäsin tosi paljon. Tämä oli hyvin erikoinen tapaus, mutta hyvin kirjoitettu ja tämä tosiaankin herätti tunteita. Olen menossa keväällä Ranskaan, joten täytyy varmaan ostaa sieltä kaikki Malzieun teokset...

TUOMAS KYRÖ: Mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämän kirjan luin.

Ei vaan. Tämä oli todella mainio kirjatuttavuus! Ihan huippu, voisin vallan sanoa.

Kirja kertoo Mielensäpahoittajasta, joka on 8-kymppinen vanha jäärä. Hän kertoo asioista niin kuin ne ovat. Nykymaailmassa on kovin paljon omituisia asioita ja ihmisiä, jotka tekevät typeriä asioita. Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä monenlaisista syistä: ei ole kyllä hyvä, kun sataa lunta - joutuu kovin lapioimaan lunta. Ja voi hyvänen aika näitä nykyajan joulunviettotapoja! Vähemmästäkin mielensä pahoittaa...

Äkkiseltään nauratti: hassu tyyppi tämä vanha patu. Mutta sitten tajusin, että aika monessa asiassa hän puhuu ihan järkeä...

Kirja oli ihan loistava, kannattaa tutustua. Tätä ei olisi malttanut laskea kädestään!

AMÉLIE NOTHOMB: Samuraisyleily

Luin tämän kirjan ranskaksi viime syksynä (siitä ei ole blogitekstiä, muuten). Nyt bongasin tämän suomeksi, joten totta kai tähän piti tutustua myös suomenkielisenä!

Ranskaksi tätä lukiessani kielitaitoni ei ollut vielä kovin varma, joten nyt sain tästä paljon enemmän irti. Tietenkin suomeksi on helpompi lukea.

Kirja kertoo kaksikymppisestä Améliesta, joka asuu Tokiossa. Hän on belgialainen, mutta on lapsena asunut viisivuotiaaksi Japanissa. Nyt hän on palannut ja tahtoo oppia japania. Helpoin tapa oppia japania on opettaa ranskaa, joten hän hankkii oppilaakseen nuoren miehen nimeltä Rinri. 

He tutustuvat ja ehkä rakastuvatkin hiukan. He viettävät paljon aikaa yhdessä ja törmäilevät jatkuvasti kulttuurieroihin. Kielessä, ruuassa ja käytöstavoissa on eroja, jotka aiheuttavat paljon hassuja ja nolojakin tilanteita.

Amélie Nothomb on loistava kirjailija, ja tämä kirja kuvaa loistavasti kulttuurieroja. Tykkäsin kovasti, tämä on helppo lukea (ainakin suomeksi...) mutta silti hyvinkin moniulotteinen opus.

TUOMAS VIMMA: Gourmet

Ja vielä kerran Vimmaa! Tämä on nyt sitten Vimman Helsinki-trilogian viimeinen osa, joka pujahtaa gastronomian maailmaan.

Päähenkilö on jälleen kerran ärsyttävä tyyppi, itseään täynnä oleva ranskalaisen kokkisuvun jälkeläinen. Hän ei oikeastaan halua tehdä muuta kun laittaa ruokaa ja vehdata naisten kanssa. Tyyppi on elänyt pitkään isänsä rahoilla, mutta kun isä pistää rahahanat kiinni, elämä mullistuu ja muuttuu aika tavalla.

Kirja on viinien ja ruokien nimien luukutusta! Hurja määrä ihan ihmeellisiä herkkuja, joista lukiessa muuten tulee nälkä. Päähenkilö on tosiaankin jälleen kerran kenkkumainen häiskä, mutta hänen toilailuistaan on kieltämättä kiinnostavaa lukea.

TUOMAS VIMMA: Toinen

Minähän sanoin että näihin jää koukkuun. Luin sitten jälleen kerran Tuomas Vimman toisen teoksen, joka on nimetty kätevästi ja hyvin kuvaavasti, heh.

Kirjan päähenkilö on Tuomas Vimma, joka kertoo elämästään esikoiskirjan ilmestymisen jälkeen. Kiintoisaa, eikö? Tässä kirjassa jatkuu samantyyppinen meno kuin ensimmäisessäkin teoksessa - seksiä, väkivaltaa, Helsingin slangia, ärsyttäviä juttuja, käsittämättömiä tapahtumia.

Mutta kyllä tämäkin vaan on niin hyvä. Kutkuttavaa tässä on se, että periaatteessa jotkut tapahtumat saattavat olla osin todenmukaisia.

Tuomas Vimman nimi muuten ei suinkaan ole Tuomas Vimma, vaan juorujen mukaan Kusti Miettinen. Hänen kahdessa ensimmäisessä kirjassaan muuten vilahtaa ohimennen henkilö nimeltä Miettinen...

TUOMAS VIMMA: Helsinki 12

Kuten tuolla aiemmin juttelinkin, tämä kirja on jostain syystä semmoinen, että luen sen aina uudelleen... Ja nyt siis jälleen kerran!

Kirjan päähenkilö on minäkertoja, ihan äärimmäisen ärsyttävä mies. Hän on mainostoimistossa töissä, taitavana ja hyväpalkkaisena, mutta ihan pahuksen laiskana. Päähenkilön moraali on myös hyvin kyseenalainen, sillä hän mm. mielellään vehtaa monien naisten kanssa samaan aikaan. Huh.

Kirja kertoo päähenkilön elämästä Helsingissä sekä hänen toilailuistaan, jotka muuttuvat kirjan edetessä yhä absurdimmeiksi.

Tämä kirja on siis pahuksen ärsyttävä, mutta samalla pahuksen koukuttava. En tiedä, kehotanko lukemaan tätä - tämä on hyvä, mutta siinä on jotain niin ärsyttävää!

ANN BRASHARES: My Name Is Memory

Kiinnitin huomioni tähän kirjaan lähinnä kannen perusteella. Kirjailija oli minulle vieras. Mutta myös takakansiteksti nappasi huomioni oitis...

Kirja kertoo rakastavaisista, jotka ovat rakastaneet toisiaan aina. Daniel muistaa Lucyn, mutta Lucy ei muista heidän tapaamisistaan mitään. Sillä tapaamisen tapahtuvat eri elämissä: heidän sielunsa tapaavat eri elämissä, eri paikoissa, eri ruumiissa.

Daniel muistaa jokaisen hetken Lucyn kanssa, ja Lucy hämmentyy, kun Daniel kertoo hänelle heidän yhteisestä historiastaan. Lucyllakin on outo tunne, että hän tuntee Danielin. Mutta hän ei muista.

Tämä oli ihan hillittömän kaunis rakkaustarina, aivan ihana. Luin tätä migreenipäänsäryissäni peiton alla, kun valo sattui silmiin mutta en voinut jättää kirjaa kesken... Tämä oli siis lievästi sanottuna koukuttava. 

Kuten sanoin, kansi kiinnitti huomioni. Kirjan luettuani totesin, ettei kansikuva varsinaisesti liity tarinaan (Lucy ei kertaakaan ole surkeana pimeässä metsässä). Mutta silti kansikuva viehättää minua kovin! Kuvaa googlaillessani totesin, että kirjasta on useita kansiversioita ihan englanninkielisessä versiossakin, ilmeisesti eri kustantajat / USA / Britannia. Liitän kuvat tähän...

Tämä ei jotenkin minusta kerro mitään kirjasta, jopa aika mitäänsanomaton kansi. Tavallaan kyllä ihan nätti...

Tämä on paljon chick-litimpi kuin tuo tummasävyisin versio! Antaa hirmu kevyen kuva kirjasta, mielestäni.

Ja tämä viimeinen on sellainen vanhanajan romantiikkaa huokuva versio.

Mikä kansikuva teitä viehättää eniten? Valitsetteko usein kirjoja kannen perusteella?

ELINA HIRVONEN: Että hän muistaisi saman

Olin jotenkin aiemmin onnistunut sivuuttamaan tämän kirjan, en tiedä miksi. Nyt kuitenkin Suomessa käydessäni tartuin tähän lyhyeen, mutta hyvään kirjaan.

Kirjan päähenkilö on Anna, jolla on hyvä kirja kesken. Kirjan lukeminen kuitenkin keskeytyy, kun Annan pitää lähteä mielisairaalaan tapaamaan veljeään.

Kirja tapahtuu yhden päivän aikana - Annan matkalla mielisairaalaan. Hän muistelee lähihistorian tapahtumia: omaa perhettään ja sen ongelmia, sekä hänen amerikkalaisen poikaystävänsä Ianin perhettä. Kirja on kiinnostava kuvaus siitä, miten asiat joskus menevät. Tätä on jotenkin hankala kuvailla...

Mutta tykkäsin kirjasta paljon! Luin sen vanhempieni kotona keittiössä istuen, en lopettanut hetkeksikään. (Onneksi kirja oli lyhyt, muuten olisi voinut tulla vaikka nälkä...) Kirja on jotenkin sellainen väläyksenomainen, koskettava hetki, joka kuitenkin jää mieleen.

Kirja on jo julkaistu useissa mailssa.

Kuva

ELINA TIILIKKA: Punainen mekko

Tämän kirjan olen jo jonkin aikaa halunnut lukea, nimittäin sen epätavallisen teeman vuoksi. Kirja kertoo siis prostituutiosta, todellisuuteen perustuvista kokemuksista.

Kirjan päähenkilö Noora on nuori tyttö, jolla on vähän rahavaikeuksia ja työkään ei oikein kiinnosta. Sitten hän muutaman mutkan kautta päätyy prostituoiduksi. Helppo raha kiinnostaa, ja aluksi kaikki meneekin hyvin (niin hyvin nyt kun voi kuvitella, tämän teeman puitteissa). Mutta sitten Noora tajuaa, että tästä työstä onkin tullut iso ongelma.

Suhtautumiseni tähän opukseen on vähän kaksijakoinen: toisaalta pidin, toisaalta kammotti. Se miksi pidin tästä, oli se, että kirja oli helppoa luettavaa, siis tekstitasoltaan. Mutta luetut asiat sitten järkyttivätkin, ja myös se, miten helpon oloisesti vakavaa asiaa kuvattiin. Toisaalta tällainen vaiettu teema oli todella kiinnostava. Lopussa kuitenkin tuli kamala ällötys erään kissakohtauksen kanssa. (te jotka olette lukeneet, tiedätte varmaan mistä puhun...)

Mutta joka tapauksessa, hyvä lukea välillä kirjoja, jotka eivät sitten olekaan niin hirveän onnellisia. Joskus on hyvä vähän järkyttyä ja muistaa, että maailmassa tapahtuu tällaistakin ihan liikaa.

Kuva

HENNA HELMI HEINONEN: Veljen vaimo

Minäkin nyt tartuin tähän Heinosen esikoiskirjaan, jonka kustantamo Arktinen Banaani minulle ystävällisesti lahjoitti omistuskirjoituksella varustettuna, jee!

Henna Helmi Heinonen on tunnettu Minusta tulee kirjailija -blogistaan,joka nyt on tosin suljettu kirjailijan saaman ikävän kommentoinnin takia. Mutta kirjaan!

Veljen vaimon päähenkilönä on Marja, kolmekymppinen nainen, joka tulee miniänä Tuulikin johtamaan vanhaan rintamamiestaloon. Talossa pyörivät veljekset Antti, Santtu ja Kristian sekä myös Santun naisystävä Heidi.

Kirja kuvaa jotenkin herkullisesti talon elämää ja ihmisten suhteita, tunteita ja ajatuksia. Iso osa on sillä, miten ihmisistä on tullut sellaisia kuin he ovat, mitkä asiat heidän historiassaan ovat merkittäviä. Kaiken keskellä pyörii hämmentynyt Marja, ja talo ei olekaan enää entisensä. Mikä onkaan kenenkin rooli talossa?

Pidin kirjasta kovasti. Henkilöt olivat mielestäni aika todellisen oloisia, ja maisemat oli kuvattu siten, että näen mielessäni talon ja ympäristön, ihmiset ja heidän tekonsa. Jossain vaiheessa olisin toivonut ehkä nopeampia tapahtumia, mutta toisaalta tapahtumia sitten kyllä riitti ihan tarpeeksi, kun vauhtiin päästiin. Kaikeksi onneksi kirja myös päättyi hyvin. Tästä jäi minulle hyvä mieli kaikin puolin, ja tulen varmasti lukemaan tämän uudestaankin. Ja tietysti metsästän tulevaisuudessa omaan hyllyyn myös Henna Helmin tulevat teokset!

Kuva

TATIANA DE ROSNAY: La memoire des murs

Hehkuttelin täällä loppuvuodesta de Rosnayn Elle s'appelait Sarah -kirjaa. Ja nyt vihdoinkin tulin lukeneeksi toisen hänen kirjansa, tämän, jonka nimi on suomeksi Seinien muisti.

Kirja kertoo Pascalinesta, nelikymppisestä eronneesta naisesta. Hän etsii uutta asuntoa, ja löytääkin itselleen täydellisen asunnon. Mutta outoa on se, että asunnossa hänelle tulee valtavan paha olo, sekä fyysisesti että henkisesti. Ja hänelle selviää, että hänen asunnossaan, hänen makuuhuoneessaan, on murhattu nuori tyttö.

Pascaline tutustuu murhatapaukseen tarkemmin, ja siihen liittyvä paha olo alkaa vallata hänen elämäänsä yhä suuremmalta määrin. Lisäksi siihen kietoutuu Pascalinen oman elämän suurin trauma.

Tämä oli myöskin aivan ihastuttava kirja, Tatiana de Rosnay vaikuttaisi kiipeävän suosikkikirjailijoideni joukkoon kovaa vauhtia! Kirja sai minut ihan valtoihinsa, enkä malttanut millään jättää kesken.

DAVID FOENKINOS: Nos séparations

Luin heti perään toisen Foenkinosin teoksen. Tämän nimi on suunnilleen "meidän eromme".

Kirjan päähenkilöitä ovat Alice ja Fritz, jotka rakastavat toisiaan. Mutta he eivät vaan sovi toisilleen: yhdessäolo on jatkuvaa riitelyä ja eroamista. Heidän tarinansa on siis useiden erojen tarina. Fritz on kirjan minäkertojana, joten hänen tunteensa ja kokemuksensa tulevat hyvin esille.

Jännä juttu, miten tavallaan onneton kirja voikin olla niin hyvä! Minä, romantikko, ikuinen onnellisten loppujen ystävä, tykkäsin tästä ihan valtavasti. Tässä oli jotain suurta!

Tämä oli nyt toinen Foenkinosin teos, jonka luin, ja huomaa kyllä, että kirjailijalla on oma tyylinsä, joka näkyy hänen teoksissaan, jonkinlainen ironia on koko ajan läsnä. Tykkään jotenkin kovasti tästä tyylistä, minun pitää metsästää lisää näitä!

Kuva

DAVID FOENKINOS: La délicatesse

Tästä kirjasta näin arvostelun taannoin eräässä naistenlehdessä. Juoni kuulosti niin ihanalta, että laukkasin kirjakauppaan ja luonnollisesti ostin tämän...

Kirjan päähenkilö on Nathalie, nuori nainen, sekä hänen miehensä Francois. Kirja on suloinen, traaginen, onnellinen, ahmittava. Tämä ei ole oikein perinteinen rakkaustarina, vaan ennemminkin kasvukertomus, selviäminen elämän rankimmasta kokemuksesta - rakkaimman kuolemasta.

Arvelisin, että tämä kirja tulee pönöttämään suosikkihyllyssäni, koska jokin tässä kosketti kovasti. Ei ihme, että tämä on voittanut kasan kirjallisuuspalkintojakin.

Sen verran tuosta "kansikuvasta" vielä, mitä mieltä olette tuollaisista koruttomista, vanhahtavanoloisista kirjankansista? Täällä näitä näkee valtavasti, kaikilla isoilla kustantamoilla on joku vastaavan tyyppinen sarja, jossa julkaistaan arvostettua romaanikirjallisuutta, ja kannet ovat yhdenmukaiset, yleensä yksiväriset, joissa lukee vain kirjan nimi, kirjoittaja ja kustantaja.

Kuva

DELPHINE DE VIGAN: No et moi

Tästä kirjasta luin itse asiassa yhdestä ranskalaisesta muotiblogista! Kirja on myös ollut aika paljon esillä kirjakaupoissa, joten ostin tämän erään kerran metrolukemiseksi matkalle yliopistoon. (Okei kyseinen matka kestää vartin, mutta se on hyvä syy ostaa kirja.)

Kirja kertoo Lou-nimisestä tytöstä, joka on ihan tavallinen 13-vuotias koululainen. Hän päättää tehdä koulutehtävänään tutkimuksen asunnottomista, ja päätyy haastattelemaan kaupungilla tapaamaansa koditonta tyttöä, joka kertoo nimekseen No.

Kirjassa kerrotaan Loun äänellä hänen pelastustoimenpiteistään, ja ihmeesti nuori tyttö pystyy muuttamaan kodittoman Non elämänkulun. Mutta kaikki ei mene ihan niin kuin Lou toivoisi, kuten elämässä aina ei käy.

Tykkäsin tästä kovasti, kirja ei ollut mikään pitkä ja painava teos, mutta käsitteli painavaa asiaa ihmeellisellä keveydellä.

Tästä on muuten tainnut tulla elokuvakin. En tiedä, onko tätä käännetty suomeksi tai onko elokuva tulossa Suomeen.

Kuva

CECILIA SAMARTIN: Señor Peregrino

Tämän kirjan ostin mukaani lentokentältä joululomalla. En itse asiassa tiedä miksi: se ei varsinaisesti kuulostanut super-mielenkiintoiselta, mutta jokin siinä veti minua puoleensa. Ja nyt olen saanut sen luettua!

Totesin, että kannatti ostaa, tämä on hyvä kirja! Päähenkilö on nuori Jamilet-niminen tyttö, joka on kotoisin Meksikosta. Hänen selkäänsä peittää valtava, punainen syntymämerkki, ja hänen kotikylässään häntä pidetään kirottuna pahantuojana. Jamilet lähtee etsimään onneaan - ja lääkäriä, joka voisi poistaa merkin - Amerikasta. Siellä hän päätyy töihin mielisairaalaan, jossa hän tutustuu herra Peregrinoon, vanhaan mieheen, joka alkaa kertoa Jamiletille tarinaansa.

Kirjassa kulkee kaksi selviytymistarinaa: Jamiletin, joka oppii hyväksymään itsensä, ja herra Peregrinon, joka oppii hyväksymään elämänsä. Tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon, tämä oli nopeaa lukea ja veti tehokkaasti mukaansa. Odotan jo innolla Samartin toista kirjaa, se ilmestyy tässä kuussa (vai onko jo ilmestynytkin peräti).

Kuva

MIKKO RIMMINEN: Nenäpäivä

Sain tämän Finlandia-voittajan joululahjaksi miähen äidiltä. Otin sen tänne Ranskaan mukaan, ja sain sen luettua tässä joku aika sitten...

Kirjan päähenkilö ja kertoja on Irma. Hänen taustastaan ei kerrota, vaan hypätään suoraan tapahtumiin: Irma on jostain syystä alkanut kierrellä vieraiden ihmisten ovilla kotoympäristössään, ja myös sattumalta Keravalla. Hänen on keksittävä ovikellojen soittelulle tekosyy, joten hän kertoo tekevänsä taloustutkimusta.

Hänen kysymyksensä ja outo käyttäytymisensä kuitenkin herättävät epäluuloja, ja hänestä ilmoitetaan poliisille. Irma joutuu paniikkiin: mitäs nyt? Hän on jo kiintynyt näihin vieraisiin ihmisiin ja heidän seuraansa...

Olin jollain tavalla hämmästynyt, kun kuulin tämän kirjan voittaneen Finlandian. Toivoin nimittäin, että Riikka Pulkkinen voittaisi! Mutta, nyt luettuani tämän kirjan, voin todeta, että kyllä tämä taisi ansaita voittonsa. Sanoisin tästä kirjasta, että se on outo, mutta hyvä. Epätavallinen, kiinnostava, koukuttava. Irman tarina on käsittämätön, mutta jotenkin niin kovin liikuttava. Kirjan hämärä nimikin sitten lukemisen myötä!

VIRPI HÄMEEN-ANTTILA: Päivänseisaus

Tämän luin jo joskus ennen joulua! Mutta kirjoitan siitä nyt vähän näin viiveellä kuitenkin...

Olen tykännyt yleensä Hämeen-Anttilan kirjoista, niin tykkäsin tästäkin. Päivänseisaus kertoo Paulasta, viulistista, jonka elämä ei ole ihan sitä, mitä piti. Lapset ovat jo isoja, avioliitto hajonnut.

Sitten Paula tapaa Erikin. Heitä yhdistää yllättävä side: Erik on tuntenut Paulan pikkusiskon. He ystävystyvät, ehkä muutakin.

Virpi Hämeen-Anttila kyllä osaa asiansa, tämäkin kirja oli ihana! Hän kirjoittaa paljon myös menneistä asioista, menneeseen palaaminen ja sen käsittely ovat usein iso osa hänen kirjojaan.

Kotona Suomessa odottaa jo Hämeen-Anttilan ihan uusin teos, sen kimppuun pääsen helmikuussa, kun äiti ja isä tulevat käymään täällä Ranskassa ja tuovat sen mukanaan!

RIIKKA PULKKINEN: Totta

kävin Suomessa tuossa kuukausi sitten, ja toin mukanani kovasti odottamani kirjan, Riikka Pulkkisen toisen teoksen. Tämä on muuten Finlandia-ehdokkaanakin!

Riikka Pulkkisen edellinen teos oli aivan ihana, ja niin oli tämäkin. Kieli oli suorastaan niin herkullista ja kerronta koskettavaa, että teki mieli säästellä lukemista! Mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin ahmimaan kirjan hetkessä, niin hyvä se oli.

Kirja kertoo perheestä, jota kuolema on tulossa koskettamaan ihan pian. Perheen äiti Elsa on kuolemansairas, hänen miehensä, tyttärensä ja tyttärentyttärensä koettavat kukin tavallaan selvitä vaikeasta tilanteesta. Sitten tyttärentytär Anna ryhtyy selvittämään vanhaa perhemysteeriä Eeva-nimisestä naisesta.

Kirja oli ihan uskomattoman herkkä. Riikka Pulkkinen on ehdottomasti yksi tämän hetken suosikkikirjailijoitani. Hänen kirjoitustaitonsa on uskomaton. Toivottavasti Finlandia napsahtaa Pulkkiselle...

SOFI OKSANEN: Puhdistus

Luin tämän kirjan heti silloin, kun se voitti Finlandia-palkinnon kaksi vuotta sitten. Nyt luin tämän sitten uudelleen, pitkän aikaa on tehnyt mieli palata tähän. Pidin tästä nimittäin tosi paljon.

Vanha Aliide Truu asustelee yksinään Viron maaseudulla. On 1990-luvun alku, Viro on juuri itsenäistynyt. Eräänä päivänä Aliiden pihalta löytyy maahan lyyhistynyt nuori tyttö, Zara, joka pakenee menneisyyttään ja väkivaltaista miestä.

Kirja kertoo kolme tarinaa: Aliide muistelee omaa menneisyyttään ja nuoruuttaan, vaikeaa aikaa, jolloin piti olla tarkkana sen suhteen, keitä tunsi. Zaran tarina ei ole juuri helpompi: naisiin suuntautuva julma väkivalta ja hyväksikäyttö on edelleen yhtä kamalaa kuin Aliidenkin nuoruudessa. Kolmas tarina on sitten Aliiden ja Zaran yhteinen tarina.

En tosiaan ihmettele, että tämä voitti sekä Finlandian että Runebergin. Uskomattoman koskettava teos, mukaansatempaava juoni ja myös jännitystä tästä löytyy. Kirjailija maalaa uskomattoman tarkan kuvan Viron historiasta ja vaietuista julmuuksista.

JENNY DOWNHAM: Ennen kuin kuolen

En ollut tästä kirjasta kuullut, ennen kuin bongasin sen pokkarihyllyköstä kirjakaupassa. Kansi ja kirjan nimi kiinnittivät heti mielenkiintoni.

Kirja kertoo Tessasta, joka sairastaa parantumatonta leukemiaa. Tessa päättää elää elämänsä viimeiset hetket tekemällä kaikkea, mitä on aina halunnut tehdä. Hän laatii listan, jossa on tehtäviä asioita. Ja niitä hän sitten ryhtyy tekemään vielä, kun on aikaa. Onneksi hän myös tutustuu naapurin Adamiin, joka auttaa häntä enemmän kuin Tessa arvaakaan.

Kirja kertoo kauniisti ja vihaisestikin siitä, miltä tuntuu tietää kuolevansa pian. Tessa on välillä väsynyt, välillä hillittömän vihainen, välillä välinpitämätön. Kuoleman läheisyys on koko ajan läsnä. Kirjassa on jotain, mikä vetää mukaansa niin tehokkaasti, ettei tekisi mieli jättää kirjaa kesken. Joskus on hyvä lukea tällaisiakin kirjoja - niitä, joissa kaikki ei aina menekään niin hyvin.

Toisaalta tässäkin kirjassa on piilossa kovin kaunis lohdun siemen. Onneksi - se tekee tästä kirjasta ihastuttavan teoksen.