JANE GREEN: Anoppiahdistus

Anoppiahdistuksen minäkertoja on Ellie, joka on löytänyt suuren rakkautensa Danin. Puoliorpo Ellie nauttii siitä, että Danilla on suuri perhe ja välittävä äiti, joka on kiinnostunut heidän asioistaan. Kun Ellie ja Dan alkavat suunnitella häitä, jokin alkaa mennä pieleen: anoppi alkaa toden teolla ahdistaa!

Ellie ei saa suunnitella omia häitään, ja viimeistään kaikki repeää karmeaksi, kun ilmenee että vauvakin on tulossa. Anoppi yltyy mahdottomaksi.

Kirja on toisaalta hauska, toisaalta ärsyttävä. On hauska lukea kahjosta anopista, joka käyttäytyy aivan tolkuttomalla tavalla (onneksi oma anoppikokelaani on ihana ihminen!). Toisaalta ärsyttää, kun Ellie ei tunnu pääsevän niskan päälle, vaan alistuu. Mutta loppua kohden juoni tiivistyy yllättävällä tavalla - alussa ei tosiaankaan olisi voinut arvata, mitä kaikkea kirjassa tapahtuu...

Janegreenmäistä hömppää, siis. Soveltuu kesälukemiseksi riippukeinuun ja parvekkeelle, jäätelön kaveriksi...

JANE GREEN: Kirjaflirttiä

Vähän aikaa sitten lukemani Hiekkalinnoja innosti minut lukemaan myös tämän kirjailijan edellisen teoksen, jonka tosin olen jo monta kertaa lukenut. Mutta tämä on niin viihdyttävä, että voi lukea montakin kertaa...

Kirja kertoo Cathista, jolla on elämässä asiat ihan kivasti. Miestä tosin ei ole, ja työkin on vähän mänttiä. Sitten hänen ystävänsä Lucy vilauttaa kiinnostavan ajatuksen, joka toteuttaisi heidän molempien suuren unelman: he perustavat kirjakauppa-kahvilan. Tämä projekti aikaansaa itse asiassa yllättävänkin suuren elämänmuutoksen, ja mieskin ilmestyy kuvioihin, kuten kunnon hömppäkirjassa kuuluukin.

Jane Greenillä on tapa usein aloittaa kirjansa taustoituksella. Se on tavallaan hyvä tapa, tavallaan ei. Siinä on puolensa, sillä usein henkilöhahmojen elämänmuutokset liittyvät heidän historiaansa. Joskus taustojen lukeminen voi vaan olla vähän kuivakkaa.

No, joka tapauksessa tämä on mainio kirja. Mielestäni tämä on parempi kuin kirjailijan uusin teos. Tämä on niitä kirjoja, jotka tosiaankin voi lukea monta, monta kertaa. Mutta yksi asia minua ärsyttää: miksi kirjan nimi on suomennettu niin juntisti?

JANE GREEN: Hiekkalinnoja

Tätä kirjaa olenkin kyttäillyt luettavakseni pitkään! Kirjailijan edellinen teos oli nimittäin aivan ihana hömppäkirja, joten tätäkin odotin kovin.

Kirjan tapahtumapaikkana on Nantucketissa sijaitseva vanha huvila, jota emännöi energinen Nan-rouva. Hän alkaa kesäksi vuokrata huoneita kesävieraille. Vieraiksi saapuu rakkaudessa pettyneitä ja itseään etsiviä ihmisiä, jotka tarvitsevat uutta tuulta elämäänsä. Ihmeellisesti talo yhdistää toisilleen ennen vieraiden ihmisten kohtaloita. Ja toki kirjassa on sitä romantiikkaakin!

Kirja ei ensin vienyt minua heti mukaansa, mutta aika äkkiä totesin, että kyllä tämä on taattua Jane Greeniä: nopea lukea, viihdyttävä, osin yllätyksellinen, osin täydellisen ennalta-arvattava (hyvällä tavalla!), ehdottomasti onnellisesti loppuva.

Tässä kirjassa oli kaikesta hömppämäisyydestään kuitenkin myös jotain pohdiskelevaa. Monenlaiset ihmiset kokevat, että menneisyydestään huolimatta onni voi löytyä yllätyksellisesti. Tässä kirjassa oli siis ihanasti valoisaa toivoa!

Green muuten kirjoittaa kirjansa preesensissä, mikä on ehkä jonkin verran epätavallista. Ensin se tuntui jotenkin kummalliselta, mutta äkkiä siihen kyllä tottui.