LIZA MARKLUND: Uhatut

Marklundin lukeminen jatkuu, mutta tähän väliin luinkin bengtzon-sarjaan kuulumattoman kirjan.

Kirja kertoo Maria Erikssonista, tavallisesta ruotsalaisesta naisesta, joka rakastuu väärään mieheen. Ensin mies on ihana, kohtelias ja rakastava. Hiljaa mukaan hiipii kuitenkin viha, vallanhimo ja väkivaltaisuus. He saavat lapsen, mutta perhe-elämä ei onnistu. He eroavat, mutta mies alkaa vainota Mariaa.

Maria yrittää elää normaalia elämää, rakastuu uudelleen, menee naimisiin, saa toisen lapsen. Mutta mies vainoaa häntä edelleen, pahoinpitelee, yrittää tappaa.

Marian ja hänen perheensä on kadottava maan alle. Niinpä he joutuvat kierteeseen, jossa asuinpaikka vaihtuu, lasten kehitys vaarantuu, mielenterveys reistailee. Tarina on kuitenkin kauheudestaan huolimatta selviytymistarina, onneksi. Muuten tämä olisi liian hirveää luettavaa.

Tarina nimittäin perustuu todelliseen henkilöön. Kirjasta on itse asiassa käyty kovasti keskusteluakin, se on aiheuttanut paljon kohua, sillä kirjaa on sanottu tositarinaksi, vaikka monia asioita on muuteltu. Kirjailija selittää muutosten johtuvan siitä, että tiettyjä asioita on ollut pakko muuttaa perheen suojelemiseksi.

Kirjalla on myös jatko-osa, Turvapaikka. Lisäksi Maria Eriksson - mikä hänen nimensä tosiasiassa lieneekään - on kirjoittanut itsekin vielä yhden kirjan, joka on nimeltään muistaakseni Mian tarina.

joka tapauksessa kirja on järkyttävä kuvaus perheväkivallasta ja vainosta. Kirjaa lukiessa tulin vihaiseksi - miksi Maria ei saanut elää tavallista elämää perheensä kanssa? Miksi yhdellä vallanhaluisella ja väkivaltaisella miehellä on oikeus tuhota toisen ihmisen elämä?

Kuva

MIRJA TERVO: Huimaavat korot

Ollaan vihdoinkin tehty muutto tänne Suomeen. Aikamoista haipakkaa onkin pitänyt! En ole juuri ehtinyt lukea, mutta eilisen ja tämän päivän aikana on jo ollut hetkisiä aikaa lukea. Kioskista ostin tämän mainion pokkarin kevyeksi lukemiseksi...

Mirja Tervo on koulutukseltaan etnologi, ja hän työskenteli yli vuoden newyorkilaisen luksustavaratalon kenkäsalongissa, jossa kengät maksoivat halvimmillaankin 500 dollaria ja josta sai kaikki uusimmat ja upeimmat Jimmy Choot, Louboutinit, Manolot ja muutkin kenkämaailman herkut.

Kirjassaan Tervo kertoo kokemuksistaan tässä epätavallisessa työpaikassa, jossa on tarkka hierarkia, asiakaspalvelujärjestys ja mitä omituisimpia asiakkaita. Tervo käsittelee kirjassaan arkipäivän kokemuksia kenkäsalongissa, mutta pohdiskelee myös luksuskenkien kulttuurista merkitystä esimerkiksi statussymbolina.

Kirja oli mielestäni huikean hyvä sekoitus huumoria, viihdettä, rikkaiden elämään kurkistamista mutta myös mainiota, virkistävää kyynisyyttä. Tykkäsin tästä kirjasta siis kovasti... Itse en omista yksiäkään luksuskenkiä, mutta ilmiö on hurjan kiinnostava. Ja okei, voisin minäkin ottaa itselleni kuuluisat punapohjaiset luksuskengät (joskaan en osaisi kävellä niillä).

ANNE-DAUPHINE JULLIAND: Deux petits pas sur le sable mouillé

Näin tämän kirjan ihan ohimennen, ja kaunis kansikuva kiinnitti huomioni. Ja kirja lähti heti mukaan, ja nyt sain sen sitten luettua. Kirjan nimi suomeksi on kutakuinkin "Kaksi pientä askelta märällä hiekalla".

Kirja on tositarina kirjailijan omasta elämästä. Eräänä päivänä Julliand on rannalla perheensä kanssa, ja huomaa kaksivuotiaan tyttönsä kävelevän omituisesti, jalka taipuneena. Pieni Thaïs kiikutetaan lääkäriin, ja selviää jotain yllättävää ja pelottavaa. Tyttö sairastaa geneettistä sairautta, metakromaattista leukodystrofiaa. Sairauteen ei ole parannusta, vaan lapsi todennäköisesti kuolee ennen kuin täyttää viittä vuotta.

Kirjailija päättää, että pienen tytön loppuelämä on täynnä rakkautta ja hyviä asioita. Kirjan takakansitekstissä sanotaankin: Il faut ajouter de la vie aux jours, lorsqu'on  ne peut pas ajouter de jours à la vie (eli "pitää lisätä elämää päiviin, jos ei voi lisätä päiviä elämään").

Tämä kirja oli yksi surullisimmista pitkään aikaan lukemistani kirjoista. Mutta toisaalta se oli myös hirmuisen kaunis ja koskettava teos. Kirjan lukeminen oli ihan erilaista, kun tiesi, että pieni tyttö ei voi parantua sairaudestaan. Ihana kirja, epätavallisesta aiheesta. Mutta loistava teos.

ELIZABETH GILBERT: Eat, pray, love - Omaa tietä etsimässä

Tämä kirja kulkeutui mukanani Suomesta helmikuisella reissullani kotomaahan. Nyt sain sen luettua, jostain syystä sen lukeminen jäi kesken tässä välillä.

Kirja kertoo Elizabeth Gilbertistä (hei se on tää kirjailija!), joka kyllästyy elämäänsä Ameriikassa. Hän on eronnut, epämääräisessä suhteessa, masentunut, ja kaikki on vähän pyllyllään.

Hän päättää repäistä, ja lähtee reissuun: ensin matka vie Italiaan, sitten Intiaan, ja lopuksi Indonesiaan. Italiassa Elizabeth opiskelee kieltä ja ruoasta nauttimista. Intiassa hän opettelee keskittymään ja meditoimaan. Lopulta Indonesiassa hän jutustelee vanhan poppamiehen kanssa, joka ennustaa kädestä. Ja kaikkialla hän ystävystyy ihmisten kanssa, ja oppii elämään itsensä kanssa.

Matka on samalla jonkinlainen kasvu- ja parantumiskertomus. Kirja on omaelämäkerrallista aineistoa, eli siis ainakin osittain tositarinaa (en tiedä onko juttuja väritetty). Kirja on mielestäni viihdyttävä tapaus, ja jollain tapaa kyllä syvällinen. Se on helppo lukea, ja teksti juoksee kivasti eteenpäin.

Kirja on ilmestynyt myös elokuvana. Pitäisi ehkä katsoa se...

WARIS DIRIE - CATHLEEN MILLER: Aavikon kukka

Katselin tätä kirjaa pitkään pokkarihyllyissa kirjakaupassa, ja nyt vihdoin sitten ostin sen. Ja luin yhteen menoon!

Kirja kertoo tositarinan somalialaisesta Warisista, paimentolaistytöstä, joka pakeni kodistaan, ettei joutuisi naimisiin vanhan miehen kanssa. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyy Lontooseen kotiavustajaksi, ja sieltä hän päätyi huippumalliksi muotikaupunkeihin.

Waris kertoo kirjassaan lapsuudestaan Somaliassa ja perinteistä siellä, mm. kammottavasta tyttöjen ympärileikkausseremoniasta, joka oikeasti kuulostaa sanoinkuvaamattoman hirveältä. Mallinurastaan hän myös kirjoittaa jotenkin hyvin todentuntuisesti - tuntuu kuin pääsisi mukaan tarinaan.

Kirja oli todella mukaansatempaava! Afrikkaan sijoittuvat kirjat useinkin kiinnostavat minua, eikä tämä ollut poikkeus. Tämä oli viihdyttävä, kammottava, ihana, naurattava ja itkettävä tositarina.

TOREY HAYDEN: Lapsi muiden joukossa

Näinhän tässä kävi, että heti edellisen Haydenin perään oli aloitettava seuraava! Tämä on uusin Haydenin kirjoista, ja minua mietityttääkin, onko kirjoja lisää (pitääpä googlata).

Tämä kirja on siitä erikoinen, että keskiössä onkin lasten sijasta eräs aikuinen! Samalla kun Hayden opettaa jälleen yhtä ongelmallisten lasten luokkaa, hän ikään kuin vahingossa alkaa auttaa myös erään lapsen äitiä, jolla on ongelmia enemmän kuin tarpeeksi.

Jälleen kerran Hayden kuvaa lapsia ja koulun tapahtumia lämmöllä. Hän ei myöskään epäröi kirjoittaa omista epäonnistumisistaan. Siksi kirjat varmasti tuntuvatkin niin aidoilta.

Tästä pidin jotenkin ehkä poikkeuksellisenkin paljon, vaikka kaikki Haydenin kirjat ovat hyviä. Jotenkin ongelmat muuttuivat käsinkosketeltavammiksi, kun aikuinen tarvitsi apua. Lisäksi kirjasta tulee hyvä olo, kun joskus sattuu onnellisiakin tapauksia vaikeassa arjessa.

En tiedä mitä teen, jos Haydenilta ei ilmesty enempää kirjoja! Kaksi minulla on vielä lukematta, mutta odottavat tosin vuoroaan kirjahyllyssä...

Joka tapauksessa: jotain näin aitoa ja koskettavaa on ihana lukea kaiken fiktion joukossa. Näille kirjoille on paikkansa.

TOREY HAYDEN: Nukkelapsi

Torey Haydenien lukeminen jatkuu! Nyt luin siis Nukkelapsen, joka jatkaa Haydenin lapsipsykologisten teosten linjaa.

Kirja on jälleen tositarina siitä, millaisiin lapsiin Hayden on työnsä puitteissa törmännyt. Tällä kertaa keskiössä on Venus, pieni tyttö, joka ei reagoi mihinkään mitenkään - paitsi ärsytykseen hän vastaa hurjalla aggressiolla. Kirjassa kerrotaan myös muista tapauksista, jotka olivat Venuksen kanssa samaan aikaan Haydenin luokalla.

Tykkäsin tästäkin kirjasta, niin kuin muistakin Haydeneista. Kirjailijan kirjoitustavassa on jotain, joka imee väistämättä mukaansa: tätäkin oli taas vaikea lopettaa kesken, ja ahmaisin sen yhdessä illassa.

Haydenin tarkka kuvaus ympäristöstä ja ihmisistä on todella taitavaa. Ihmiset ovat todellisia ja tuntuvat siltä! Se näissä kirjoissa on niin hurjaa, että ne ovat tositapahtumiin perustuvia. Lisäksi minua viehättää suuresti se, että kirjojensa lopussa Hayden kertoo lyhyesti oppilaiden myöhemmistä vaiheista.

HÉLÈNE BERR: Päiväkirja 1942-1944

Olen hurjan kiinnostunut toisen maailmansodan aikaisista dokumenteista, ja parhaina tietenkin päiväkirjat! Sen lähemmäksi toisen ihmisen mieltä ei varmaankaan voi päästä...

Hélène oli nuori ranskalaisnainen, juutalainen. Hän kertoo kauniisti elämästään sodanaikaisessa Pariisissa ja tuttujen juutalaisten kohtalosta. Hélène oli taiteellinen nainen, joka kirjoittaa musiikista ja kirjallisuudesta. Teksti on paikoin uskomattoman kaunista.

Tällaiset todelliset päiväkirjat ovat aina niin hätkäyttäviä. Tämänkin kirjan sivuilta pursuaa valtavasti elämäniloa ja tahtoa, mutta lopulta Hélènenkin elämä päättyi niin kuin liian monen - hän kuoli keskitysleirillä, juuri ennen sen vapautusta.

Tämäkin kirja toi taas sen ajatuksen mieleen, ettei tällaista saa enää ikinä tapahtua.

VICKI MYRON: Kirjastokissa

Kirjastokissa kertoo ihanan tositarinan pienestä kissanpennusta, joka oli jätetty erään kirjason kirjojen palautusluukkuun. Sittemmin siitä kasvoi maailmalla tunnettu Dewey Readmore Books.

Kirja kertoo kiinnostavan tarinan Deweyn elämästä ja tavoista kirjastossa. Se ei tainnut olla ihan tavallinen katti, vaan hurjan sosiaalinen ja kaikkia rakastava otus. Se eli koko pitkän elämänsä kirjastokissana.

Kirja on hurjan suloinen tapaus siitä, kuinka pieni kissanpoika pelastui ja sai vieläpä erinomaisen ihanan elämän. Tarina on totta, ja se tekee siitä vielä paremman.

TOREY HAYDEN: Hiljaisuuden lapset

Jälleen uusi Hayden luettuna! Bongasin kirjakaupasta taas uuden pokkarin, ja keräsin sen mukaani.

 Tässä kirjassa Hayden on klinikalla terapeuttina, eli ei toimi opetustyössä kuten monessa muussa kirjassaan. Hänellä on kolme potilasta, joihin kirja erityisesti keskittyy: Cassandra, hyväksikäytetty tyttö, joka käyttäytyy aggressiivisesti ja manipuloivasti; pikku Drake-poika, joka ei kykene puhumaan lainkaan, vaikka haluaa kommunikoida, sekä ikääntynyt Gerda, joka kärsii halvauksen jälkeisestä masennuksesta.

Jälleen kerran Hayden kertoo elävästi kokemuksistaan työssä lasten kanssa. Jotenkin pidin tästä kirjasta poikkeuksellisen paljon. Erityisesti pienen Draken tapaus oli jotenkin hurjan liikuttava.

Lisää Haydeneita minulle, kiitos!

TOREY HAYDEN: Toisten lapset

Haydenit on kyllä koukuttavia! Opiskelen itse opettajaksi, joten on myös tietyllä tapaa ammatillisesti kiinnostavaa lukea Haydenin kertomuksia opetustyöstä erityisten lasten kanssa.

Kirja on hyvin samantyyppinen kuin Haydenin muutkin kirjat, Hayden toimii opettajana. Hänen luokallaan on neljä lasta - kaikki erilaisia. On pieni autistinen poika, joka elää omassa todellisuudessaan, raskaana oleva 12-vuotias tyttö, aggressiivinen poika ja aivovammaiseksi pahoinpidelty pikkutyttö.

Hayden kirjoittaa jälleen todella koskettavasti ja kauniisti. Tarinoissa on paljon surullista, mutta toisaalta niissä on aina myös toivoa. Tykkään näistä kirjoista kovin. Ne ovat kaikki samantyyppisiä, mutta kaikissa kuitenkin kerrotaan eri lapsista, eri kohtaloista. Siksi niissä on kaikissa jotain uutta.

http://www.bookplus.fi/media-dynamic/images/product/00/04/23/06/17/1/hayden-torey-toisten-lapset.jpg

PHILIP GONZALEZ: Koira joka pelastaa kissoja

Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa, kun oli ala-asteikäinen. Olen siitä lähtien aina joskus muistanut tämän kirjan, ja yhä uudelleen ja uudelleen etsinyt sen käsiini.

Kirja on uskomaton ja herttainen kuvaus pienestä Ginny-koirasta, jolla on ihmeellinen vaisto: se vaistoaa loukkaantuneet ja vammaiset - ja muutkin - kissat, ja haluaa pelastaa ne. Ginny ja sen isäntä pelastavat paljon kissoja kotiinsa, mutta myös ruokkivat kulkurikissoja ja leikkauttavat niitä, ja käyttävät eläinlääkärissä.

Kirja on ahmittava, ja siitä tulee hyvä mieli. Välillä epäilyttää, että miten tällainen voi olla totta, mutta uskon kuitenkin, että tuollainen ihmeellinen koira on kyllä ollut olemassa oikeasti.

http://www.ouka.fi/kirjasto/grafiikka/elain/koira.jpg

MARY BERG: Päiväkirja 1939-1944

Olen hyvin kiinnostunut toisen maailmansodan ajasta ja ihmiskohtaloista. Anne Frankin päiväkirja onkin yksi suosikkikirjoistani. Siksi innostuinkin saatuani käsiini tämän vastaavan teoksen: teinityttö Varsovan juutalaisghetosta kirjoittaa päiväkirjaan kokemuksistaan.

Kirja kuvaa todella elävästi ghetossa elämistä. Päiväkirjasta saa tietää, millaista arki suljettujen muurien takana oli: sekavaa, epätietoista, pelottavaa, kauhistavaa - mutta toisaalta myös arkista, iloista ja tavallista. Ihmiset joutuivat sopeutumaan kammottavaan tilanteeseen, ja yrittämään elämään parhaansa mukaan, kaikesta huolimatta.

Mary Berg oli yksi niistä, jotka selvisivät sodasta: hän pääsi pakoon Amerikkaan ghetosta, sillä hänen äitinsä oli Amerikan kansalainen. Tämä on ehdottomasti kiinnostava, todellinen kuvaus toisen maailmansodan mielettömyydestä. Järkyttävää luettavaa, mutta silti koukuttavaa.

TOREY HAYDEN: Häkkipoika

Olen kyllä innostunut näitä Haydenin kirjoja lukemaan! Nyt sain käsiini Häkkipojan, joka kertoo teini-ikäisestä pojasta, jolla on taipumus piiloutua pöytien ja tuolien muodostamaan häkkiin, jonka hän itselleen kaikkialla rakentaa. Lisäksi hän ei ole puhunut kahdeksaan vuoteen.

Hayden kertoo taas elävän tuntuisesti ja lempeästi lapsista ja näiden ongelmista - mutta myös vastoinkäymisistä hoitotyössä. Häkkipojankin tarina on järkyttävä, mutta toisaalta hurjan lohdullinen. Kauheista lähtökohdista peräisin olevasta traumaattisesta pojasta kasvaa kuitenkin ihminen, joka voi onnistua elämässään.

Kuva

TOREY HAYDEN: Aavetyttö

Tiikerin lapsesta innostuneena nappasin käteeni Aavetytön. Kirja on perusidealtaan hyvin samankaltainen kuin Tiikerin lapsi. Kirja on tositarina, joka kertoo kirjailijan kokemuksista erityisopettajana.

Aavetyttö on pieni Jadie, joka ei puhu. Ja kun hän alkaa puhua, opettaja saa kuulla niin kammottavia asioita, ettei tiedä voiko niitä edes uskoa todeksi. Kirjassa kerrotaan Jadien tarina, joka onneksi päättyy hyvin.

Pidän Haydenin kirjoista. Tämäkin oli hyvin koukuttava. Edelleen pitää saada niitä lisää luettavaksi ja oman kirjahyllyn täytteeksi!

Kuva

TOREY HAYDEN: Tiikerin lapsi

Olen jo pitkään suunnitellut lukea tämän jo klassikoksi muodostuneen tarinan. Kirja kertoo käsittääkseni tositarinan pienestä Sheila-tytöstä, jota maailma on kohdellut aivan liian kaltoin.

Torey Hayden on erityisopettajana, ja hän saa luokalleen kuusivuotiaan, pahoista traumoista kärsivän Sheilan, joka ei puhu, ei itke, ei naura. Hän vain riehuu ja on äärimmäisen tuhoisa niin halutessaan. Hitaasti kuitekin Sheila alkaa luottaa opettajaansa, ja heidän välisensä suhde kestää aikuisuuteen asti.

Kirja koostuu alunperin kahtena erillisenä teoksena ilmestyneestä tarinasta. Kirja on hurjan koskettava ja hyvin kirjoitettu. Siksi se on pakko saada lukea nopeasti loppuun. Haluan myös lukea muitakin Haydenin kirjoja, joita onkin jo ilmestynyt iso pino.

Kuva

ILMARI KIANTO: Ilmari Kiannon talvisota - siviilimiehen sotapäiväkirja

Pääsin onnekkaana käymään Suomussalmella, Ilmari Kiannon kotimaisemissa ja haudalla. Löysin kirjakaupasta juuri ilmestyneen Sotapäiväkirjan, ja arvelin sen olevan hyvää taustalukemista reissua varten.

Kirja on tosiaan päiväkirjamuotoinen, Kianto kertoo kokemuksistaan talvisodassa. Sota todentuu eteen uskomattomasti, ja ihmiskohtalot ovat totta. Kirja on siksi todella vaikuttava. Vaikuttavuutta lisäsi se, että sain tietää kirjassa esiintyvän pikkutytön olevan elossa yhä edelleenkin.

Lisäksi kirjassa näkyy mielenkiintoisesti Ilmari Kiannon todellinen elämä, ja se on aina erilaista kuin lukea fiktiivisiä kirjoja.

Kuva

JOHN GROGAN: Marley ja minä

Kävin taannoin katsomassa elokuvateatterissa tästä kirjasta tehdyn leffan, ja tykkäsin kovasti. Siksipä päädyinkin lukemaan myös kirjan.

Kyseessä on siis tositarina miehestä, joka hankkii itselleen ja vaimolleen labradorinnoutajan, jonka he nimeävät Marleyksi. Koira osoittautuu melkoiseksi tapaukseksi - se on valtavan suuri, valtavan villi ja valtavan energinen.

Kirja on ihana kertomus siitä, kuinka koirasta tulee rakas perheenjäsen, ja sille voi antaa isojakin juttuja anteeksi (tuhotut huonekalut, sotketut matot, järsityt seinät...). Kertomus oli hauska ja liikuttavakin. Suosittelen ainakin kaikille koiranystäville...

Kuva

JUDITH UYTERLINDE: Rakkaustesti

Rakkaustesti on raastava tositarina lapsettomuudesta. Kirjailija kertoo oman tarinansa siitä, kuinka lapsen saamisesta voi tulla melkeinpä pakkomielle: kun lasta ei kuulu, sitä alkaa haluta yhä enemmän ja enemmän, ja joutuu koeputkihedelmöitysten kiertoon.

Kirja hätkähdyttää sillä, kuinka suorapuheinen se on. Se saa ajattelemaan ja järkyttymään, ja myös ymmärtämään, millainen aarre lapsen saaminen voi olla, varsinkin niiden mielestä, joille se ei ole mahdollista.

Kaikesta huolimatta tarina päättyy tietyllä tapaa hyvin. Ja se muistuttaa, että elämässä kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut, mutta silti elämä voi olla hyvää.

Kuva

AYAAN HIRSI ALI: Pakomatkalla

Katselin tätä kirjaa kirjakaupassa taannoin, ja sitten kun se sattui kirjastossa silmiin, piti se sitten lainata. Kirja kertoo Ayaanista, somalialaisesta naisesta, joka päätyy monien mutkien kautta Hollannin parlamenttiin ja saa tappouhkauksen. Hirsi Ali pakeni nuorena naisena järjestettyä avioliittoa, ja päätyi Hollantiin turvapaikanhakijaksi. Hän myös sai turvapaikan, opiskeli hollantia, pääsi yliopistoon ja lopulta parlamenttiin.

Hirsi Ali oli alkuaan islamilainen, mutta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen hän sanoutui irti islamista ja alkoi voimakkaasti kritisoida sitä. Siksi hän lopulta sai sen tappouhkauksenkin, ja koki myös muita vaikeuksia mielipiteidensä takia.

Kirja on vaikuttava siksi, että se on tositarina, oikea elämäkerta. Hirsi Ali kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti. jäin kirjaan niin koukkuun, että se piti lukea käytännössä yhteen menoon. Kirja myös kertoo asioita suorapuheisesti ja islamista paljastuu sellaisia puolia, joista ei ole ennestään tiennyt mitään.