RAUHA S. VIRTANEN: Seljan tytöt

Olin siskoni luona kylässä, ja etsiskelin iltalukemista hyllystä. Ja kas, käpälääni tarttui tämä klassikkotyttökirja, jonka olen monta kertaa lukenut. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin jo vuosia aikaa, ja nyt luinkin tämän yhdessä hujauksessa nostalgiapuuskan vallatessa mieleni.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Seljan tytöistä: Kris on vanhin, laskelmieni mukaan 16-vuotias. Margaret on 15-vuotias meksikolaistaustainen ottotytär. Virva on 14-vuotias, kömpelö runotyttö. Dodo on nuorin, 11-vuotias villikko. Kirjassa seurataan tyttöparven elämää, kun taloon tulee äitipuoli. Kirjassa kerrotaan tyttöjen sopeutumisesta uuteen tilanteeseen, heidän kesäsuunnitelmistaan, Margaretin perhetaustan selvittelystä...

Kirja on ihana! Tämä on kirjoitettu 1950-luvulla, jonne kirja myös tapahtumineen sijoittuu. Kirjassa on aitoa suomalaista nostalgiaa pikkukaupungin ja nuorten elämän kuvauksineen. Alunperin kirjasarja on ollut neliosainen, mutta joskus yläkouluaikanani Virtanen kirjoitti viidennen osan, ja joskus viime vuonna (?) ilmestyi vielä kuudeskin osa.

Luettuani tämän totesin, että nämä on kyllä aivan ihania kirjoja. Näyttää siltä, että pitää koko sarja lukea nyt, kun ekan osankin luin!

L.M. MONTGOMERY: Sininen linna

Nyt onkin aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Mutta aloitetaan taas uudelleen!

Luin iltalukemisina Sinisen linnan, Montgomeryn aikuisille suunnatun teoksen. Tämä ei kuulu graduaineistooni, mutta olen nyt vähän montgomeryhöyryinen, joten tuli tämäkin luettua. Ja onneksi tuli, sillä tämähän oli aivan ihana!

Kirjan päähenkilö on Valancy, toivottomaksi vanhaksipiiaksi sanottu, harmaa, mitäänsanomaton tyttö. Hänen sukunsa sortaa Valancya, kaikki sanovat mitä hänen pitäisi tehdä. Ja Valancy tottelee, on kiltti, kuuntelee kaiken inhottavan mitä hänelle sanotaan. Ainoa asia joka hänet pitää järjissään, on hänen haaveensa Sinisestä linnasta, ihanasta paikasta jossa hän olisi jotain muuta kuin käskytetty vanhapiika.

Mutta sitten hänen elämänsä muuttuu: hän kuulee olevansa kuolemansairas. Lääkäri kertoo, ettei hän elä enää pitkään. Ja Valancy ryhtyy miettimään, miten hän haluaa viimeiset hetkensä käyttää. Hän toteaa, että nyt on aika vihdoinkin elää!

Ja Valancy ryhtyy sanomaan vastaan, tekemään mitä tykkää, hankkiutuu töihin, keskustelee epämääräisen Barney Snaithin kanssa... Ja suku ja kylän väki järkyttyy syvästi: mikä Valancyyn on oikein mennyt?

Tämä oli kerrassaan ihana kirja, huokailin kovasti lukiessani. Ehdottomasti jyräsi suosikkeihini tämäkin kirja, niiiiiin ihana!

L.M. MONTGOMERY: Pieni runotyttö / Emily of New Moon

Gradun kirjoitus ja operointi on virallisesti alkanut. Aloitin lukemalla tämän ekan Runotyttö-kirjan, rinnakkain suomennoksen ja alkukielisen teoksen.

Kirja kertoo orvoksi jäävästä Emiliasta, joka päätyy kahden tätinsä huollettavaksi Uuden Kuun tilalle. Siellä hän ymmärtää osaavansa kirjoittaa runoja. Siellä hän kasvaa, tutustuu ystäviin, taistelee vanhanaikaisen Elisabet-tätinsä kanssa.

Runotytöt ovat olleet minulle aina tosi läheisiä kirjoja, olen lukenut nämä ihan älyttömän monta kertaa... Ja nyt gradua tehdessäni luen nämä todennäköisesti taas moneen kertaan uudestaan ja uudestaan.

Totesin muuten kiinnostuksekseni että suomennos on tehty lyhentäen! Sieltä täältä suomennoksesta puuttuu pieniä pätkiä tekstiä. Tämä oli aika yllättävää...

Jatkan varmaan seuraavaan Runotyttöön viimeistään ensi viikolla, välissä taidan kuitenkin vähän suunnitella gradun rakennetta.

Muiden kirjojen lukeminen taitaa jäädä aika lailla nollaan tämän vuoden aikana, mutta pysykää langolla siltä varalta että jos vaikka saan jotain luettua...

JANE AUSTEN JA SETH GRAHAME-SMITH: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

Koska Ylpeys ja ennakkoluulo lukeutuu suosikkikirjoihini, piti toki lukea tämä lievästi omituisella tavalla muokattu opus. Kyseessä on siis tuttu ja ihana kirja, mutta sitä on höystetty runsaalla välkivallalla. Siis mitä?

Britannian on vallannut outo sairaus, joka muuttaa ihmisiä zombeiksi, eläviksi kuolleiksi, jotka vaeltavat ympäriinsä muuttamassa ihmisiä kaltaisikseen . Bennettin sisarukset ovat kouluttautuneet Kiinassa mestarillisiksi zombintappajiksi.

Kirjan juoni noudattelee tuttua tarinaa hyvinkin uskollisesti, ja mukaan on vain ujutettua taistelua, verta ja suolenpätkiä. Homma on kuitenkin toteutettu kunnon parodian hengessä, ja ihmetyksekseni minun on todettava, että jollain tasolla pidin tästä kirjasta.

Tietyllä tapaa zombeista paistaa se, että ne ovat kuitenkin päälleliimattu lisä. Mutta toisaalta muutoksia on mielestäni suoritettu varsin hauskasti ja kekseliäästi...

Myös Järjestä ja tunteista on ilmestynyt vastaava versio, jossa Englantia piinaavaat merihirviöt. Sekin on varmaan luettava.

EMILY BRONTË: Wuthering Heights

Luin pitkästä aikaa blogini nimikkokirjan, Humisevan harjun! Tällä kertaa luin sen ensimmäistä kertaa englanniksi.

Pakko muuten mainita, että olen tässä vuoden mittaan kerännyt kaunista kirjasarjaa. Tosin vasta viisi kirjaa, mutta silti... Kyseessä on Collector's Library, johon kuuluu klassikkokirjoja. Itselläni on tämä Wuthering Heights, toisen Brontën Jane Eyre, Austenin Pride and Prejudice, Northanger Abbey sekä Sense and Sensibility. Aion kyllä kerätä näitä lisääkin! Ovat kooltaan pienempiä kuin pokkarit, kovakantisia, merkkinauhalla ja kullatuilla sivunsyrjillä varustettuja super-kauniita painoksia, jotka näyttää hyllyssä ihanilta, ja joita on ilo lukea.

Tämän mainostuksen jälkeen itse kirjaan. Tosiaan, tämä on yksi suosikkikirjoistani ikinä. Humiseva harju on rakkaustarina, mutta ei kovin onnellinen sellainen, vaan päinvastoin se näyttää rakkauden nurjan puolen. Mutta silti jotenkin niin romanttisesti!

Tarina alkaa, kun minäkertoja, Lockwood vuokraa talon nimeltä Thrushcross Grange (suom. Rastaslaakso). Hän menee tapaamaan vuokranantajaansa herra Heathcliffia Humisevaan harjuun. Talossa asuu omituinen pikkujoukko ihmisiä, joita yhdistää sukulaisuus ja onneton rakkaustarina. Lockwood kyselee talonsa kodinhoitajalta näistä ihmisistä, ja Ellen Dean alkaa kertoa tarinaa Heathcliffista ja Catherinesta, jotka lapsina olivat ystävät, mutta jotka eivät ikinä päätyneet onnellisesti yhteen. Asiat menivät aikanaan ihan nurin, ja onnettoman rakkauden seuraukset piinaavat vielä jälkipolveakin.

Tarina koostuu siis kehyskertomuksesta, jossa Lockwood kertoo nykyisyydestä. Ellen Dean kertoo Lockwoodille tarinaa, johon sisältyy toisinaan vielä jonkun toisen kertomia asioita. Aluksi tämä voi tuntua hieman monimutkaiselta, mutta loppujen lopuksi tämä on hurjan toimiva rakenne.

Heathcliff on tumma ja synkkä hahmo, koditon ja perheetön orpo, jota ei hyväksytä epämääräisen taustansa takia. Cathy on itsekäs ja äkkipikainen tyttö. Hahmot eivät siis vaikuta mitenkään erityisen kivoilta, mutta hitto vie miten upea tarina näiden hahmojen ympärille onkaan punottu! Jännä juttu on se, että minäkertoja Lockwood on itse asiassa ihan sivuhenkilö, hänestä ei tiedetä juuri mitään, ja hän itse asiassa esiintyy kirjassa aika vähän. Onhan hän lähinnä kuuntelijan osassa, ja pääosassa onkin oikeastaan Humiseva harju, jonka ympärille kaikki tapahtumat sijoittuvat.

Kyllä, tämä on yksi suosikeistani. Ja voi miten paljon parempi tämä olikaan vielä näin alkukielellä luettuna! Englanniksi tässä ei ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että välillä oli ymmärtämisvaikeuksia, kun maalaiset palvelijat puhuivat aika pahuksen leveää murretta. Mutta se ei varsinaisesti haitannut kokonaisuuden ymmärtämistä. 

Tämä on ihana, ihana kirja.

HARPER LEE: To Kill A Mockingbird

Olen pitkään suunnitellut lukevani tämän Pulitzerinkin voittaneen klassikon (suomeksi Kuin surmaisi satakielen). Nyt löysin kirjakaupasta ihan hirmu kauniin version, josta kuva tuossa vieressä... Minusta tuo kansi on jotenkin aivan hurmaava.

Kirja tapahtuu alabamalaisessa pikkukaupungissa 1930-luvulla, ja kertojana on pieni poikatyttö Scout. Kirjan alkaessa hän on kutakuinkin kuusi- tai seitsenvuotias, ja kirjan päättyessä hän taitaa olla yhdeksän. Scout kuvaa lapsuuttaan hiljaisessa kylässä, leikkejään veljensä Jemin kanssa, koulun aloitusta ja kaikkea, mikä hänen elämäänsä olellisena kuuluu.

Tarinat rymistävät eteenpäin, kun Scoutin ja Jemin isä, lakimies Atticus, puolustaa oikeudessa mustaa miestä. Kirjan tapahtuma-aikana mustien ja valkoisten rajanveto oli selvää, ja oli ihan hyväksyttävää väheksyä mustia. (Tosin Atticus selvästi kouluttaa lapsiaan tasa-arvoon.) Tämän vuoksi lapset saavat kärsiä isänsä työstä - mustien puolustaminen kun ei ollut sosiaalisesti hyväksyttävää. Lapset saavat kuulla nimittelyä ja muuta päänaukomista.

Kirja kuvaa tosi hyvin ennakkoluuloja, jotka siihen aikaan olivat vielä vallalla. Kirja on hurjan todentuntuinen, mikä varmasti liittyy siihen, että kirjailija Harper Lee on syntynyt Alabamassa vuonna 1926. Hän on siis ollut 1930-luvulla kutakuinkin Scoutin ikäinen. Vaikka kirja on fiktiivinen, siinä on varmasti jonkin verran omaelämäkerrallisia aineksia, sillä Leen isä oli asianajaja. Lisäksi kiintoisa fakta on se, että kirjan perheen sukunimi on Finch, joka sattui olemaan myös Harper Leen äidin tyttönimi. Lisäksi Lee seurasi lapsuudessaan oikeudenkäyntiä, joka kovasti vastaa kirjassa tapahtuvaa oikeudenkäyntiä.

Ja mitäs minä sitten tykkäsin tästä? No tykkäsin muuten ihan hirveästi! Kirja oli niin uskomattoman elävä ja todentuntuinen. Rotuvihan käsittely oli todella kiinnostavaa, joskin järkyttävääkin luettavaa. Tämä meni suosikkieni joukkoon aivan samantien. Loistava kirja!

J.D. SALINGER: The Catcher In The Rye

Päätin vihdoinkin lukea tämän ikiklassikon Sieppari ruispellossa. Mitä tästä kirjasta olen juttuja kuullut, niin usein tämä jakaa mielipiteet. Jotkut tykkää, ja jotkut ei sitten yhtään. minä kyllä tykkäsin.

Kirja kertoo nuoresta Holden Caulfieldista, joka saa tarpeekseen koulusta ja lähtee kytkemään. Hän päätyy kotikaupunkiinsa New Yorkiin, jossa hän pööpöilee suhteellisen päämäärättömästi ympäriinsä, kun ei voi koulusta karanneena mennä kotiinsakaan. Hän käy kapakoissa, hotellissa, tapaa tuttuja ja kertoo lukijoilleen mielipiteitä ihan kaikesta.

Holden on kiinnostava hahmo. Hän on yläluokasta peräisin, hänen perheensä on varakas, vaikkei hän ihan hirveästi perheestään puhukaan. Holden on kuitenkin musta lammas, joka ei tunnu saavan aikaan oikein mitään kunnollista ja saa aina potkut koulusta. Hän ei tunnu olevan tyhmä, mutta laiska kylläkin. Holden on tosi ärsyttävä tyyppi, mutta jollain tapaa kuitenkin aika sympaattinenkin.

Kirjan kieli on paljon puhuttua slangia. Pentti Saarikosken suomennos taitaa olla aika kiinnostavaa luettavaa, itse en ole siihen tutustunut. Saarikoski kun suomensi teoksen myöskin slangille. Tämä ei kuitenkaan englanniksikaan ollut vaikea lukea, vaan ihan simppeli. (Oli kyllä joitain sanoja, joita en ihan ymmärtänyt, mutta kokonaisuuden ymmärtämistä se ei toki haitannut.) 

Tosiaan, minä kyllä tykkäsin tästä. Tämä oli pienen hetken kuvaus yhden kapinallisen nuoren elämästä. Mielestäni Holden on taitavasti rakennettu hahmo, todella yhtenäinen ja ehjä. Voisin ehkä tutustua Salingerin muihinkin teoksiin, sillä ainakin Franny ja Zooey -kirjaa on kehuttu. 

L.M. MONTGOMERY: Anne of Green Gables

Latailin Gutenbergista kaikki sieltä löytyneet Anna-kirjat sekä Sarat englanninkielisinä lukulaitteelleni. Samantien lukaisin ensimmäisen Anna-kirjan.

Anna on orpotyttö, joka sattuman oikusta päätyy iäkkäiden Cuthbertin sisarusten luokse asumaan Vihervaaraan (alkuteoksen Green Gables). Kirja kuvaa Annan lapsuutta Prinssi Edwardin saarella pienessä kylässä. Anna löytää sydänystävän naapurin Dianasta, ja koulusta löytyy myös muita ystäviä. Ja myös muuan Gilbert Blythe!

Tämä oli eka kerta kun luin Annaa englanniksi! Oli ihan mielenkiintoista, kun olen tottunut jauhamaan niitä vaan suomeksi. Näissä on kyllä niin paljon tunnelmaa... En myöskään edelliseltä lukemaltani muistanutkaan, kuinka lörppö Anna nuorena tyttösenä on!

Pitäs kai aloittaa seuraava osa...

WILLIAM GOLDING: Lord of the flies

Luin pitkästä aikaa yhden suosikkikirjani, Kärpästen herran. Luin tämän ekaa kertaa kun olin lukiossa, ja siitä lähtien olen lukenut tämän säännöllisesti, nyt tosin ensimmäistä kertaa englanniksi.

Lentokone putoaa toisen maailmansodan aikaan, ja henkiin jää joukko koulupoikia, jotka pelastautuvat autiolle saarelle. Ensin lasten keskenään oleminen ja jännittävä saari vaikuttavat seikkailulta, ja kaikki menee hyvin. Pojat onnistuvat järjestämään elämäänsä sivistyneesti odottaen pelastusta. Sitten kuitenkin peto hiipii ensin pienempien, sitten vanhempienkin lasten uniin.

Valitettava todellisuus ja ihmismielen syvimmät tunnot nousevat esiin. Kaikki ei olekaan enää koulupoikien leikkiä, vaan totista totta.

Lukija tempautuu tarinaan mukaan ja elää poikien kauhuissa, peloissa ja epätoivossa mukana. Siksi lukiessaan ei välttämättä tajuakaan, kuinka pitkälle kaikki on mennyt. Lopussa tulee vasta suuri ymmärrys ja järkytys, kun asettaa tapahtumat kehyksiinsä ja muistaa, että kyseessä oli tosiaan joukko pieniä koulupoikia.

Loppuun lainaus kirjan viimeiseltä sivulta:

And in the middle of them, with filthy body, matted hair, and unwiped nose, Ralph wept for the end of innocence, the darkness of man's heart - -

Tämä lainaus kuvaa hyvin kirjan syvintä olemusta. Tätä kirjaa on vaikea pukea sanoiksi. Siksi: lukekaa tämä, tämä on todella loistava. Järkyttävä kyllä, mutta parhaita ikinä lukemiani kirjoja.

FRANCES HODGSON BURNETT: The Secret Garden

Kuka ei tunne tätä klassikkoa, käsi ylös! Ja ravatkaahan äkkiä hankkimaan tämä klassikko luettavaksi, koska tämä on yksinkertaisesti ihana.

Kirja kertoo Mary Lennoxista, orvosta, itsekkäästä tytöstä. Hän on kasvanut ensimmäiset kymmenen vuottaan Intiassa, ja päätyy nyt setänsä taloon jäätyään orvoksi. Mary on kertakaikkiaan aika inhottava lapsi aluksi. Mutta kirjassa hän kehittyy yrmeästä lapsesta säteileväksi, iloiseksi ja muista välittäväksi tytöksi.

Kartano, johon hän päätyy asumaan, on ensin Marylle kauhistus, sillä hän joutuu leikkimään yksinään eikä kukaan ole oikein kiinnostunut hänestä. Mutta sitten hän tapaa puutarhurin, joka yrmeydessään vastaa Maryä! Ja mikä parasta, Mary löytää salaisen puutarhan, jonne kenelläkään ei ole pääsyä. Ehkä!

Mary myös tutustuu talossa asuvaan Colin-poikaan, joka makaa sairaana sisällä. Mutta puutarha voi tehdä ihmeitä.

Tämä on todellakin aivan ihastuttava kirja, niitä tapauksia, jotka saavat aikaan väristyksiä selkärangassa. Ja hymyjä! Tätä kirjaa todella rakastan. Edellisestä lukukerrastani oli varmaan useita vuosia jo, mutta nyt bongasin tämän englanninkielisenä kirjakaupassa, ja mukaanhan se lähti. Tietenkin.

Mitäs te muut olette mieltä tästä?

P. G. WODEHOUSE: Kiitos, Jeeves

Tässä sykysellä Teos julkaisi ensimmäisen kirjan tulevassa Jeeves-sarjassa, ja olen kuullut näiden tarinoiden olevan aika hauskoja. Siksipä siis tuli tämäkin luettua.

Ja olihan ne hauskoja! Tykkäsin ihan pahuksesti. Teksti on jotenkin koko ajan hyvin huumoripitoista, ja minäkertoja-Woosterin sekoilut ovat toisinaan aivan hillittömiä. Kirja siis kertoo herrasmies-Woosterista, jolla on korvaamaton miespalvelija Jeeves, joka usein saa pelastaa isäntänsä kummallisista seikkailuista, joihin tämä väistämättä itseään järjestää.

Käsittämätöntä, kuinka monenlaisiin kommelluksiin Wooster joutuukaan... Wodehouse kirjoittaa taitavasti, siten että Woosterin (ja Jeevesinkin) persoona on hurjan elävä ja jollakin tavalla selkeä. Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa!

Kirjoihin perustuu myös telkkarisarja, johon voisin odotellessa kenties myöskin tutustua. Jos se on yhtä hauska kuin kirjat, se ON hauska...

GEORGE ORWELL: Eläinten vallankumous

Oli kyllä jo aika lukea tämäkin klassikko! Se on pitkään kaivellut mieltä, ja nyt ihan hetken mielijohteesta lainasin tämän, ja luin yhdeltä istumalta koko opuksen.

Kirja kertoo maatilasta, jossa herää ajatuksia: ihmisvalta on tyranniaa, ja eläinten pitäisi saada olla vapaita. Ihmiset karkotetaan maatilalta, ja eläimet alkavat keskenään huolehtia elämästään.

Aluksi kaikki on hyvin. Ruokaa riittää, eläimillä on hyvä olla. Mutta hitaasti, hitaasti alkaa jokin muuttua. Johtajiksi nousseet siat käyttäytyvät kummallisesti, ja eläimistä tuntuu, että kummallisesti ne ovat koko ajan työssä ja nälkäisiä.

Vallankumous näyttää onnistuneen, mutta silti kenelläkään ei ole oikein hyvä olla. Paitsi sioilla. Eläinparat eivät enää tiedä mihin uskoa - onko joskus ollut parempi aika? Mitä ennen vallankumousta oli?

Kirja on loistavaa satiiria siitä, kuinka vallankumouksessa saattaakin käydä hullusti, jos valta ei siirrykään oikeaan osoitteeseen. Mahtava teos.

Kuva

OSCAR WILDE: Dorian Grayn muotokuva

Olen pitkään jo suunnitellut, että Dorian Grayn muotokuva on luettava. Sen tarina on kovin kiehtova. nyt bongasin kirjastosta uuden suomennoksen. Otava on tehnyt hyvän työn, kun aloitti joitain aikoja sitten Keskiyön kirjasto -sarjan, jossa on "kauhun ja pahuuden klassikkoja", monet uusina suomennoksina, kuten juuri tämä Dorian Gray sekä aiemmin lukemani Baskervillen koira.

Tarina kertoo nuoresta miehestä nimeltä Dorian Gray. Hän on uskomattoman kaunis, nuori ja viattoman näköinen. Hänen taiteilijaystävänsä maalaa Dorianista kuvan, johon Dorian lähes rakastuu. Hän tulee lähes kateelliseksi kuvalleen, koska se jää kauniiksi, mutta hän itse vanhenee.

Dorian huomaa omituisen asian: hän pysyy kauniina, kuva vanhenee. Kaikki Dorianin synnit ja vanheneminen näkyvät kuvassa, ja lopulta kuva on niin kammottava, että Dorian ei pysty enää edes katsomaan sitä.

Kirja on ehdottomasti aivan loistava. tarina on nerokas, ja Jaana Kapari-Jatan uusi suomennos on todella hyvä. Tämä pitää hankkia omaankin hyllyyn.

Kuva

MIKA WALTARI: Rakkaus vainoaikaan

Tulin eilen lukaisseeksi tämän hirmu mielenkiintoisen kirjan. Teos kertoo välirauhan aikaan elävästä Marjut-tytöstä sekä sodassa henkisesti vaurioituneesta Aatoksesta, jotka tutustuvat sattumalta, mutta joiden suhde jää kuitenkin pidempiaikaiseksi.

Kirjasta jäi itse asiassa melkein huikea olo - jotenkin se oli niin uskomattoman kaunis! Kirja kuvaa rakkautta itse asiassa moniulotteisesti. Ensinnäkin, päällimmäisenä on Marjutin ja Aatoksen hieman ongelmallinen suhde, sekä toisekseen rakkaus omaan isänmaahan.

Kirjasta jäi hyvä maku. Tämä luetaan vielä monta kertaa uudestaankin...

FEDOR DOSTOJEVSKI: Rikos ja rangaistus

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että minulla on ollut vaikeuksia tarttua venäläisiin klassikoihin. ne tuntuvat niin raskailta, pituutensa, henkilöimäärien ja kerronnan vuoksi. Nyt kuitenkin totesin, että tämä klassikko on vain pakko lukea.

Mutta mitä ihmettä! Rikos ja rangaistus todella oli hyvä. Alussa mukaan pääseminen tosin oli hieman hankalaa. Ongelmia tuotti muun muassa se, että monilla henkilöillä on useita lempinimiä, joten välillä oli hankaluuksia päätellä, kenestä milloinkin oli kysymys.

Nuori mies tekee rikoksen, ja joutuu kärsimään rangaistuksen. Rangaistus on kuitenkin moniulotteisempi kuin voisi ajatellakaan - mies kärsii tunnontuskia ja on koko ajan epäluuloinen, että hänet todetaan syylliseksi.

Tämä oli kyllä positiivinen yllätys. Nyt on helpompi tarttua muihinkin venäläisiin klassikoihin. Ehkä ne todella ovat ansainneet sen kunnioituksen, mitä niitä kohtaan tunnetaan!

Kuva

MARGUERITE DURAS: Rakastaja

Luin Rakastajan kertalukemisella juuri äsken. Teos on nimittäin varsin lyhyt, vain vähän yli sata sivua.

Rakastaja kertoo Duras'n omasta nuoruudesta, yhdestä kokemuksesta silloin kun hän oli viidentoista ikäinen. Tyttö otti itselleen rakastajan, itseään 12 vuotta vanhemman. Suhde oli kiihkeä, mutta toivoton, ja kesti puolitoista vuotta.

Kirja on siitä erikoinen, että vaikka ylläkuvailemani asia on tarinan ydin, kertomus kuitenkin liikkuu samanaikaisesti useammassa ajassa - menneessä, nykyisessä ja tulevassa. Kirjailija kertoo tapahtumista, jotka joskus ovat tapahtuneet, hänen lapsuudessaan. Ydinkertomus on rakkaustarina. Lisäksi vielä teos sisältää paljon viittauksia tulevaan. Ajan ja paikan nopeiden muutosten takia kirja oli ensiksi hieman hämmentävä, mutta kertomistyyliin pääsee nopeasti mukaan.

Lyhyydestään huolimatta Rakastajasta saa jotain irti - kuvauksen yhden nuoren tytön ensimmäisestä suhteesta.

Kuva