Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Hmm hmm. Kylläpä nämä on nyt vaikeita! Mulla tuntuu usein nimittäin pysyvän nämä hyvät kirjat aina vaan hyvinä, enkä tunnu pääsevän niistä yli...
Pistetääs tähän siis taas kollektiivinen ilmaisu: luin paljon lapsena Enid Blytonin kirjoja. siis kaikki, jotka kirjastosta vain löysin: Viisikot, SOS-kirjat, Seikkailut, Salaisuudet. Luin niitä uudestaan ja uudestaan, aina vaan. Seikkailujen laakso - teos oli ehkä suosikkini näistä kaikista. Sen jaksoin lukea aina vaan uudestaan.
Mutta kun joskus aikuisiällä yritin palata siihen, en onnistunut. Olenko kasvanut yli siitä? En tiedä. Pitää varmaan kokeilla uudelleen...
Nämä lapsuuden klassikot siis pysyvät lapsuuden klassikoina, mutta enää niistä ei saa niin paljon irti kuin silloin joskus.
Hih, tämä on kyllä hyvä! Koska eivät ne nuortenkirjat kestä aikuisena lukemista kovinkaan hyvin. Toisaalta olisikin mielenkiintoista lukea ja katsoa, mikä niistä jää mieleen ja miltä ne näyttävät. En ole yrittänyt viisikoita, mutta nykyisiä nuortenkirjoja olen lukenut. Niissä ärsyttää se, että ne on niin tunnistettavissa nuorille kirjoitetuiksi.
VastaaPoistaVielä lisään, että joissakin lastenkirjoissa on selvästi myös aikuiselle lukijalle kirjoitettuja kohtia, mutta nuortenkirjoissa jotenkin sellainen tuntuu puuttuvan.
VastaaPoistaMari A., totta, usein nuorille suunnattu kirjallisuus on tosi selvästi nuortenkirjallisuutta. Ja niin kuin sanoit, lastenkirjoissa on kuitenkin usein aikuisille sopivaa materiaalia. Esimerkiksi Pikku prinssi on hirmu syvällinen kirja!
VastaaPoista