Näin tämän kirjan ihan ohimennen, ja kaunis kansikuva kiinnitti huomioni. Ja kirja lähti heti mukaan, ja nyt sain sen sitten luettua. Kirjan nimi suomeksi on kutakuinkin "Kaksi pientä askelta märällä hiekalla".
Kirja on tositarina kirjailijan omasta elämästä. Eräänä päivänä Julliand on rannalla perheensä kanssa, ja huomaa kaksivuotiaan tyttönsä kävelevän omituisesti, jalka taipuneena. Pieni Thaïs kiikutetaan lääkäriin, ja selviää jotain yllättävää ja pelottavaa. Tyttö sairastaa geneettistä sairautta, metakromaattista leukodystrofiaa. Sairauteen ei ole parannusta, vaan lapsi todennäköisesti kuolee ennen kuin täyttää viittä vuotta.
Kirjailija päättää, että pienen tytön loppuelämä on täynnä rakkautta ja hyviä asioita. Kirjan takakansitekstissä sanotaankin: Il faut ajouter de la vie aux jours, lorsqu'on ne peut pas ajouter de jours à la vie (eli "pitää lisätä elämää päiviin, jos ei voi lisätä päiviä elämään").
Tämä kirja oli yksi surullisimmista pitkään aikaan lukemistani kirjoista. Mutta toisaalta se oli myös hirmuisen kaunis ja koskettava teos. Kirjan lukeminen oli ihan erilaista, kun tiesi, että pieni tyttö ei voi parantua sairaudestaan. Ihana kirja, epätavallisesta aiheesta. Mutta loistava teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti