perjantai 25. kesäkuuta 2010

DEBBIE MACOMBER: Pieni puoti Blossom Streetillä, Kesä Blossom Streetillä

Heh. Taannoin kaupassa käydessäni tartuin hetken mielijohteesta kirjaan, jonka on kustantanut Harlekiini-kustantamo. Siitä tulee mieleen ainoastaan yli-imelät rakkausromaanit, jotka eivät ole erityisen laadukkaita. Nyt kuitenkin, katsellessani näitä kirjoja, löysin jotain kiinnostavaa.

Bongasin nimittäin pienestä lankaliikkeestä kertovia kirjoja! Ensin löysin sarjan uusimman osan, Kesä Blossom Streetillä, ja sitten loogisesti ensimmäisen osan. Näiden kirjojen väliin asettuu sitten muitakin kirjoja samaan sarjaan. Kirjat ovat kuitenkin itsenäisiä, että lukemisjärjestys ei ole niin niuhotarkkaa.

Kirjoissa on siis keskiönä pieni lankapuoti, jonka omistaja Lydia pitää neulekursseja. Kurssit tuovat yhteen erilaisia ihmisiä, joiden elämää kirjoissa sitten pohditaan. Kirjoissa on myös kivoja lainauksia oikeilta eläviltä neuleihmisiltä aina silloin tällöin lukujen alussa.

Täytyy myöntää, että hämmästyin. Nämä olivat ihan oikeasti mielestäni hyviä viihdekirjoja! Ei mitään sellaista hölmöä, vaan mukavaa ihmissuhdesolmuilua, kiinnostavia persoonia ja hauska ympäristö - pieni katu kauppoineen ja ihmisineen. Luonnollisesti romantiikkakin kuuluu asiaan, samoin kuin onnellinen loppu.

Mutta joo - täytyy myöntää, että nyt uskon, että kioskikirjallisuudestakin löytyy itse asiassa ihan käypää tavaraa! Seuraavaksi metsästän muutamia trillereitäkin, jotka vaikuttavat myös ihan viihdyttäviltä.

4 kommenttia:

  1. Apuva. Mitä ihme kirjoja nää on? Ite oon lukenu lankakaupasta, jota Lydia-niminen nainen piti, mutta kirjat oli ihan eri nimisiä. Tyyliin Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Onkohan nää jotain uusia osia vai miksi nää on erinimisiä?
    Kustantajakaan ei tainnut olla Harlekiini...

    VastaaPoista
  2. Hei Cathy

    Harlekiini kirjallisuudesta todella löytyy hyviä kirjoja. Nyt juuri luen Harlekiinikirjaa Fiona Hood-Stewartin kirjaa Hiljaiset unelmat ja se on todella hyvä kirja.

    VastaaPoista
  3. rrousku, ainakin Kate Jacobs on kirjoittanut kirjat Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Päähenkilöinä ovat Georgia ja tämän tytär Dakota. Ettet tarkoittaisi sitä sarjaa? : )

    VastaaPoista
  4. Saraseeni kivasti vastasikin jo rrouskun kysymykseen! Kiitos tästä nopeudesta, itse olen ollut vähän hiljaisena täällä blogissa - keskittynyt lukemaan, en kirjoittamaan täällä, heh.

    VastaaPoista