Torey Haydenien lukeminen jatkuu! Nyt luin siis Nukkelapsen, joka jatkaa Haydenin lapsipsykologisten teosten linjaa.
Kirja on jälleen tositarina siitä, millaisiin lapsiin Hayden on työnsä puitteissa törmännyt. Tällä kertaa keskiössä on Venus, pieni tyttö, joka ei reagoi mihinkään mitenkään - paitsi ärsytykseen hän vastaa hurjalla aggressiolla. Kirjassa kerrotaan myös muista tapauksista, jotka olivat Venuksen kanssa samaan aikaan Haydenin luokalla.
Tykkäsin tästäkin kirjasta, niin kuin muistakin Haydeneista. Kirjailijan kirjoitustavassa on jotain, joka imee väistämättä mukaansa: tätäkin oli taas vaikea lopettaa kesken, ja ahmaisin sen yhdessä illassa.
Haydenin tarkka kuvaus ympäristöstä ja ihmisistä on todella taitavaa. Ihmiset ovat todellisia ja tuntuvat siltä! Se näissä kirjoissa on niin hurjaa, että ne ovat tositapahtumiin perustuvia. Lisäksi minua viehättää suuresti se, että kirjojensa lopussa Hayden kertoo lyhyesti oppilaiden myöhemmistä vaiheista.
Kuulostaa tutulta. Olen itse lukenut kaikki Haydenit, parhaat jopa kolmeen kertaan. Tarinat ovat todella vetoavia, vaikka Haydenin kanssa samalla alalla työskentelevänä jotkut jutut niissä ärsyttävät minua aika paljon. Mutta se ei vähennä niiden imua. Ei niitä vaan voi jättää kesken.
VastaaPoistaAivan, niissä on jotain tosi koukuttavaa. Mun täytyy kanssa varmaan alkaa mennä toista kierrosta sitten, kun oon lukenut kaikki!
VastaaPoista