maanantai 8. helmikuuta 2010

LAURA HONKASALO: Eropaperit

Tämä kirja oli pitkään hyllyssä ostamisen jälkeen enkä saanut sitä aloitettua. Kuitenkin yhtenä päivänä lounaalle lähtiessäni koppasin Eropaperit mukaan lukemiseksi.

Eropaperit on hurjan koskettava tarina epäonnistuneesta avioliitosta ja sen vaikutuksista. Kirja kertoo uskomattoman todentuntuisesti ihmisten kohtaloista ja elämistä. Avioero vaikuttaa aina moneen ihmiseen - puolisoihin, vanhempiin, lapsiin.

Kirja vetää mukaansa käsittämättömällä tavalla. Vähään aikaan en ole mitään näin vaikuttavaa lukenutkaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti