Laurie ja kuokkavieras-Gilligan (jumankekka mikä nimi!) tutustuvat, ja suhteen edetessä molempien historian varjoja valotetaan. Kaiken kaikkiaan kirjaa voisi kuvailla aikuisten saduksi, ja mitä muutakaan voisi odottaa kirjalta, joka alkaa lauseella Olipa kerran... ja päättyy ...ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
Ainoa asia, joka kirjassa hämää, on se, että kirjailija on mies. Harvempi mies kirjoittaa nimittäin tämän genren kirjoja, ja vielä näin uskottavasti!
Olipas kiva taas löytää uusi kiinnostava kirjablogi! :) Erityisellä mielenkiinnolla luin arviosi parista kirjasta jotka odottavat omassa hyllyssäni mutta joista en juuri ole muiden mielipiteitä bongannut (Syntymämerkki ja Asaselin salaliitto)!
VastaaPoistaMukava kuulla että on jotain kiinnostavaa ollut tässä blogissani! Nuo mainitsemasi opukset ovat tosiaankin sellaisia, joista ei juuri missään ole mitään juttua näkynyt. Mutta toisinaan onkin hurjan hyvä tarttua sellaisiin kirjoihin, joista ei tiedä ennalta juuri mitään. Sillä tavalla voi löytyä aarteita!
VastaaPoista