tiistai 22. helmikuuta 2011

HENNA HELMI HEINONEN: Veljen vaimo

Minäkin nyt tartuin tähän Heinosen esikoiskirjaan, jonka kustantamo Arktinen Banaani minulle ystävällisesti lahjoitti omistuskirjoituksella varustettuna, jee!

Henna Helmi Heinonen on tunnettu Minusta tulee kirjailija -blogistaan,joka nyt on tosin suljettu kirjailijan saaman ikävän kommentoinnin takia. Mutta kirjaan!

Veljen vaimon päähenkilönä on Marja, kolmekymppinen nainen, joka tulee miniänä Tuulikin johtamaan vanhaan rintamamiestaloon. Talossa pyörivät veljekset Antti, Santtu ja Kristian sekä myös Santun naisystävä Heidi.

Kirja kuvaa jotenkin herkullisesti talon elämää ja ihmisten suhteita, tunteita ja ajatuksia. Iso osa on sillä, miten ihmisistä on tullut sellaisia kuin he ovat, mitkä asiat heidän historiassaan ovat merkittäviä. Kaiken keskellä pyörii hämmentynyt Marja, ja talo ei olekaan enää entisensä. Mikä onkaan kenenkin rooli talossa?

Pidin kirjasta kovasti. Henkilöt olivat mielestäni aika todellisen oloisia, ja maisemat oli kuvattu siten, että näen mielessäni talon ja ympäristön, ihmiset ja heidän tekonsa. Jossain vaiheessa olisin toivonut ehkä nopeampia tapahtumia, mutta toisaalta tapahtumia sitten kyllä riitti ihan tarpeeksi, kun vauhtiin päästiin. Kaikeksi onneksi kirja myös päättyi hyvin. Tästä jäi minulle hyvä mieli kaikin puolin, ja tulen varmasti lukemaan tämän uudestaankin. Ja tietysti metsästän tulevaisuudessa omaan hyllyyn myös Henna Helmin tulevat teokset!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Ensivisiitillä täällä. Päädyin tänne sattumalta jonkun toisen blogin sivupalkista huomattuani arvostelleeni saman kirjan tänäaamuna. :) Minä en pitänyt Heinosen kirjasta yhtä paljon, vaikka löysin nimenomeen kirjan henkilöistä ja tarinasta paljon hyvääkin.

    Jatkan tutustumista blogiisi. Erityisen ihanaa täällä on, että luet paljon englanniksi mm. Christietä ja klassikkoja. Burnettin Salainen puutarha on yksi kaikkien aikojen kirjasuosikeistani.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lukemaan ja jutustamaan kirjoista tänne! Mukavaa jos viihdyt täällä, on aina kiva kuulla, jos blogi ilahduttaa ihmisiä!

    VastaaPoista