maanantai 31. lokakuuta 2011

Tunnustus aikojen takaa

Oi, vihdoin kun olen palannut takaisin blogini pariin, niin täällähän odotti ihana tunnustus! Kiitos suuresti, Maija!

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Tunnusta kahdeksan asiaa itsestäsi
3. Jaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle ja käy kertomassa heille asiasta.

Jaha, tunnustuksia... Pistän nyt teeman mukaisesti kirja-aiheisia tunnustuksia siis!

1. En tiedä, mitä kirjoja omistan. Eilen mieheni sanoi minulle, että kellarissa on kaksi laatikollista kirjoja. Olin ihan äimänä, että mitä ihmettä, en minä mokomaa muistanut. Pitääpä käydä katsomassa, mitä siellä on... Olen myös joskus ostanut jonkun kirjan, joka minulla on jo ollut.

2. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään kirjaa hyllyssä. Siihen on kaksi syytä: ensiksikin meillä on niin pieni asunto, että sinne mahtuu vain pikkuinen kirjahylly. Toiseksi meillä on 10-viikkoinen koiranpentu, joka syö kaiken, mitä näkee.

3. Pitkien lukutaukojen aikana tunnen kauhean huonoa omaatuntoa siitä, etten lue. Hölmöä, koska ei minulla ole mitään velvollisuutta lukea, jos ei huvita!

4. Hamstraan. Ostan toisinaan niin paljon kirjoja, että en ikinä varmaan ehdi lukea niitä kaikkia. Nyt tosin en ole ostanut juuri mitään, kun en ole lukenutkaan yhtään. Mutta sama meno jatkunee taas, kun olen päässyt kirjamaailmaan takaisin kiinni.

5. Siskoni perhe käyttää kirjahyllyjäni kirjastona. Olen tänään menossa käymään heillä, ja mukaan lähtee taas iloinen parikymmentä kirjaa heille luettavaksi!

6. Haistelen kirjoja ja räplään niitä. Kirjassa pitää olla hyvä tuoksu ja mukavan tuntuinen paperi!

7. Kirjoitin muksuna kirjoja. Toisin sanoen, minulla oli pieniä vihkoja täynnä kaikenlaisia satuja ja tarinoita, joskus jopa dekkari! (Sain siihen innoituksen Neiti Etsivistä.) Nämä kaikki teokseni ovat edelleen tallella. Ovat muuten tosi liikuttavia.

8. Haluaisin lukea paljon viisaita kirjoja, klassikoita, älykkäitä teoksia, nobel-voittajia, taiteellisia kirjoja. Mut aina ei jaksa - joskus hömppä on vaan niin paljon parempaa!

4 kommenttia:

  1. Minua muuten inhottaa ummehtunut haju kirjoissa, jollaisia en hyllyyni halua. Olen myös haistelija-hiplaaja. :D

    VastaaPoista
  2. Kiva että ehdit vastaamaan! :)

    Minä myös hiplaan ja haistelen kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on yleensä ihana tuoksu, mutta poikkeuksiakin on. Olen joskus jossakin keskustelussa maininnut, että minun kappaleeni Jane Austenin Emmasta haisee niin järkyttävän pahalle, että lukeminen pitkittyi sen vuoksi. Aina kun otin kirjan käteeni, alkoi päätä särkeä. :D

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että toimit kirjastona! :---D Olisipa minullakin sellainen kirjasto kaverin tykönä!

    VastaaPoista
  4. Hanna, siksi mulla on toisinaan ongelmia kirjaston kirjojen kanssa. Ne haisee usein pahalle. :(

    Maija, päätä särkevät kirjat ei ole hyvä juttu! :D Vaadimme hyvää kirjamaista, puhdasta tuoksua!

    Anni, on kieltämättä aika hauskaa olla kirjasto. :) Mulla on paha tapa ostaa kaikki kirjat aina itselle...

    VastaaPoista