sunnuntai 30. lokakuuta 2011

DOUGLAS PRESTON: Isku

Kyllä on aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi lukenut! suorastaan hävettää. Mutta on ollut joku lukko, kertakaikkiaan mikään kirja ei ole kiinnostanut. Mutta eilen matkustin junalla viikonoppureissuun, ja kas - ostin kiskalta pokkarin matkaksi, ja lukea täräytin koko kirjan yhteen putkeen matkan aikana! hienoa, lukulukko on murrettu.

Kirja on siis tämä Isku. Vaikutti sopivan helpolta kirjalta, ja jotenkin kaipasin jotain pelottavaa. Prestonin kirjailijakaverin Lincoln Childin kirjat on olleet pissathousuun-materiaalia, joten päädyin koppaamaan tämän kirjan sitten luettavaksi. Ja hops, pelotti! Huippua!

Abbey on nuori tyttö, joka on hankkinut juuri kaukoputken ja tarkkailee taivasta iltapimeällä ystävänsä kanssa. Ja äkkiä taivaalla lentää kummallinen kirkas kapistus, meteoriitti! Se päätyy jonnekin Mainen rannikon vesiin. Abbey ryhtyy tutkimaan asiaa ja päättää etsiä pudonneen kappaleen. Ja hän järkyttyy pahasti. 

Samaan aikaan entinen CIA-agentti tutkii omituisten radioaktiivisten kivien kaivosta Kambodzassa, ja hänkin järkyttyy. (Ja lukija kans.) Agentti tulee siihen tulokseen, että kaivos onkin tosi mätä juttu, ja kaikki johtaakin Mainen rannikolle pudonneeseen taivaankappaleeseen.... Ja huh, mihin tutkinnat johtavatkaan.

Kuva

Oi, tämä oli mainio kirja! Todella mielikuvituksellinen, luokittelisin johonkin trillerin ja scifin välimaastoon. Välillä jänskätti ihan kamalasti, että mihin tämä oikeen johtaakaan. Tykkäsin siis kovasti, ja nyt tekee mieli lukea lisää vastaavia! Aloitin Lincoln Childin kirjan Uusi Atlantis, jonka olen jo kyllä joskus lukenut, mutta se sopii passelisti tähän fiilikseen. Juhuu, olen taas lukukentillä mukana!

3 kommenttia:

  1. Täällä onkin jo odoteltu sinulta arvioita! Kiva, että olet taas kiinni kirjan syrjässä :D

    VastaaPoista
  2. Tämä täytyisi kyllä lukea, mielenkiintoni heräsi heti juonikuvauksen luettuani! En ole aina pitänyt mistään scifi-tyyppisestä kirjallisuudesta, mutta viime aikoina olen huomannut alkavani tykästyä tähänkin genreen. Täytyy vaan olla se oikea fiilis, että jaksaa oikeasti keskittyä tarpeeksi lukemiseen :-)

    VastaaPoista
  3. Katri, kiitos kannustuksesta! :)

    Elsku, oot oikeassa. minäkään en perinteisesti ole mikään avaruus-scifi-tyyppi, mutta toisinaan sekin uppoaa. Sopiva mielentila on kaiken a ja o!

    VastaaPoista