Tuttuun tapaan kerronta oli sujuvaa, juonet hyviä ja henkilöhahmot eläviä. Sen kuitenkin huomasin, että Wallanderit selkeästi toimivat paremmin romaaneina kuin novelleina. Mankellin loistava juonenpunontakyky pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta monimutkaisten juonten kehittelyssä.
Romaanimaista otetta alkoi kuitenkin olla kirjan viimeisessä novellissa, Pyramidissa. Se olikin kirjan pisin tarina, ja siksi siinä ehtikin juoni kehittyä enemmän ja monimutkaisemmaksi.
Kuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti