lauantai 29. elokuuta 2009

JOHN GROGAN: Marley ja minä

Kävin taannoin katsomassa elokuvateatterissa tästä kirjasta tehdyn leffan, ja tykkäsin kovasti. Siksipä päädyinkin lukemaan myös kirjan.

Kyseessä on siis tositarina miehestä, joka hankkii itselleen ja vaimolleen labradorinnoutajan, jonka he nimeävät Marleyksi. Koira osoittautuu melkoiseksi tapaukseksi - se on valtavan suuri, valtavan villi ja valtavan energinen.

Kirja on ihana kertomus siitä, kuinka koirasta tulee rakas perheenjäsen, ja sille voi antaa isojakin juttuja anteeksi (tuhotut huonekalut, sotketut matot, järsityt seinät...). Kertomus oli hauska ja liikuttavakin. Suosittelen ainakin kaikille koiranystäville...

tiistai 25. elokuuta 2009

SIIRI ENORANTA: Omenmean vallanhaltija

Löysin kirjakaupasta tämän mielenkiintoisen kirjan. Se on pienen Robustos-kustantamon kirja. Kirjailija on minun ikäiseni, 22-vuotias! Tämä on Siiri Enorannan ensimmäinen teos. Ostin kirjan tosiaan aika sokkona, kun ajattelin että olisi joskus mielenkiintoista lukea myös pikkukustantamojen kirjoja.

Ja mikä yllätys! Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista pitkään aikaan lukemistani kirjoista! Kirja kertoo Omenmean maailmassa asuvista Nezistä ja Niniristä, jotka ovat parhaat ystävykset. ninir loukkaantuu pahasti ja Nez päättää parantaa hänet. Parannuskeinoa on etsittävä yhteensä kahdeksasta maailmasta, ja Nezin on oltava sisukas ja rohkea saadakseen ystävänsä parannettua.

Kirja on tosi koukuttava ja nopea lukea. Tarina on viehättävä, ja kuvaukset loistavia. Maailmat on luotu jänniksi ja erilaisiksi. Koko ajan lukiessaan odotti seuraavia tapahtumia.

Kannatan tämän lukemista kenelle tahansa, joka tykkää fantasiasta ja hyvää mieltä tuovista kirjoista. Ihana!

Kuva

maanantai 24. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Riian verikoirat

Jälleen uusi luettu Wallander-dekkari! Enää ei ole kuin muutama Wallander-kirja lukematta. Ehdin sopivasti lukea ne ennen lokakuuta, jolloin ilmestyy uusi Wallander.

Riian verikoirat on aikajärjestyksessä toinen Wallandereista. Tapaus alkaa, kun Ruotsin rannikolle purjehtii kumivene, jossa on kaksi ruumista, pukuihin puettuina ja sydämeen ammuttuina. Juttu vie Wallanderin Riikaan, ja ilmenee, että Wallander on itsekin vaarassa.

Mitäköhän enää näistä Wallandereista sanoisin? Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin kaikki kohtuullisen samankaltaisia, mutta kuitenkin kaikki myöskin oikein viihdyttäviä ja hyviä dekkareita. No, sanotaan taas, että "tykkäsin".

Kuva

ANNA JANSSON: Vaitelias jumala

Janssonin Vaitelias jumala on perusdekkari, jota on kivasti maustettu kiinnostavilla mytologiaan liittyvillä viittauksilla.


Kirjan päähenkilö on Maria Wern -niminen ruotsalainen poliisi. Hän pääsee tutkimaan tapausta, jossa löydetään puusta roikkumassa kuollut mies. Muita uhreja ovat kahdeksan tapettua eläintä. Juttuun liitty vanha skandinaavinen mytologia Odin-jumalasta. Juuri mytologia tekee tästä dekkarista mielenkiintoisen.

Mielestäni tämä edustaa aika lailla tyypillistä ruotsalaista (tai ehkä ylipäänsä pohjoismaista) dekkaria. Samaan kastiin kuuluvia dekkareita voisi luetella melkoisen määrän. Mutta toisaalta, juuri nämä ovat niitä hyviä perusdekkareita, joissa poliisintyön lisäksi käsitellään päähenkilön perhe-elämää sopivassa suhteessa. Dekkarinhimon yllättäessä palaan varmasti tulevaisuudessakin Anna Janssonin dekkareihin.

Kuva

sunnuntai 23. elokuuta 2009

BELINDA OLSSON: Raskausjärkytys!

Koppasin tämän kirjan mukaani kirjakaupan alennushyllystä vitosella. Raskaus ei sinänsä ole minulle mitenkään ajankohtainen aihe, mutta ainahan sitä voi kaikenlaista lukea.

Kirja kertoo Agatasta, ruotsalaisesta toimittajanaisesta, joka on päässyt hyvän jutun kimppuun ja on saamassa vielä ylennyksenkin. Kiireiseen elämään ei tosiaankaan kuulu vauva - paitsi sitten, kun Agata tuleekin raskaaksi. Abortti ei tule kysymykseen, joten Agatan on totuteltava ajatukseen vauvasta ja äitiyslomasta.

Kirja on melkoisen hauska tapaus. Luin sen yhden junamatkan aikana, keskeytin vain junanvaihdon ajaksi... Se on juuri niin kevyttä luettavaa kuin viihdekirjallisuuden pitääkin olla. Agata on jotenkin hirmu viehättävä hahmo, tykkäsin! Myös juonen monipuolisuus oli hauska juttu - yksityiselämän lisäksi kuvattiin paljon työelämää.

Kuva

DEBORAH MOGGACH: Tulppaanikuume

Tulppaanikuume sijoittuu 1600-luvun Amsterdamiin. Se kertoo nuoresta Sophiasta, joka on vanhan miehen kanssa naimisissa. Aviomies päättää maalauttaa heistä kuvan. Maalariksi tulee nuori ja hurmaava mies, johon Sophia välittömästi rakastuu. He alkavat tapailla, ja juoni kiertyy tavattoman monimutkaiseksi sekoitukseksi rakkaussuhteita, salaliittoja ja petoksia.

Tulppaanikuume on mielestäni hyvä kirja. Siinä on hieman samanlainen pohjavire kuin Tracy Chevalierin kirjassa Tyttö ja helmikorvakoru. Ajankuva on tarkkaa ja kiinnostavaa, henkilöt eläviä. Kerronnassa on myös se mielenkiintoinen juttu, että tarinaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmista, ja mielenkiintoista tästä tekee se, että toisinaan kerrotaan esimerkiksi taulun näkökulmasta.

Tulppaanikuume oli aikamoisen ahmittava teos. Pituutensa puolesta se sopiikin ahmaisuun hyvin - se ei ole liian pitkä (ei puuduta) eikä liian lyhyt (mitään ei jää puuttumaan).

Kuva

lauantai 22. elokuuta 2009

KATJA KALLIO: Tyypit

Tyypit on kokoelma lyhyehköjä kirjoituksia erilaisista ihmistyypeistä. Mukana ovat mm. Aviomies, Morsiamen äiti ja Runollinen ystävä. Kallio kirjoittaa hurjan osuvasti erilaisista tyypeistä, jotkut ovat suorastaan hätkähdyttäviä - "hei tämmösen tyypin mä tiedän" oli ajatus joka ihan liian usein tuli mieleen...

Kallion kerronta on jollakin tavalla lapsenomaista. Virkkeet ovat rönsyileviä ja asiasta toiseen hyppiviä, mutta silti ymmärrettäviä.

Tyypit sopii mielestäni parhaiten luettavaksi pieninä makupaloina. Koko kirjan lukeminen ainakin yhteen menoon on hitusen puuduttavaa, mutta pätkissä nämä kirjoitukset ovat todellisia herkkupaloja...

Kuva

keskiviikko 19. elokuuta 2009

ARTO LAPPI: Kevätsateiden aika

Kevätsateiden aika on runokokoelma, jonka Arto Lappi on toimittanut. Hän on myös suomentanut kaikki runot. Arto Lappi on kirjoittanut myös itse tankarunoja, joita olen joskus aiemmin lukenut.

Kirja koostuu tanka-runoista, eli japanilaisista runoista, joiden rakenne on määritelty tavuluvuittain. Runojen aiheet liikkuvat luonnossa, rakkaudessa ja muissakin tunteissa.

Runot ovat mielestäni jotenkin todella viehättäviä - lyhyenlyhyitä tunnelmapaloja, jotka ovat niin täyteen ladattuja, että enempää sanoja ei edes tarvita.

maanantai 17. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Kasvoton kuolema

Kasvoton kuolema on kaikkien aikojen ensimmäinen Wallander-kirja. Tapahtumissa sen edelle asettuu Pyramidi, jonka sopivasti luinkin juuri vähän aikaa sitten.


Kasvottoman kuoleman murhamysteeri onkin hyvin mielenkiintoinen. maalaistalon vanha isäntä ja emäntä murhataan, ja ainoa johtolanka on rouvan lausuma viimeinen sana "ulkolainen". Tämä sana vihjeenään Wallander lähtee selvittämään kummallista murhaa.

Selkeästi tästä huomaa, että se on Mankellin alkupään tuotantoa. Ensinnäkin se on paljon lyhyempi kuin myöhemmät Wallanderit! Lisäksi tyyli on jotenkin erilainen, en tosin osaa selittää tarkemmin että millä tavalla. Kuitenkin Mankellille myöhemmin tyypillinen omaleimaisuus ei ole vielä niin selkeästi nähtävissä.

Kuva

HENNING MANKELL: Viides nainen

Kuulin huhua, että Viides nainen on hyvä. Ravasin siis kirjakauppaan ja koppasin sen mukaani. Huhu piti paikkansa - kirja oli hyvä.

Juoni alkaa, kun Algeriassa murhataan neljä nunnaa ja sattumalta heidän seurassaan oleva ruotsalainen nainen. Sitten Ruotsissa alkaa löytyä omituisesti murhattuja miehiä - esimerkiksi eräs mies löytyy keihästettynä ojasta.

Wallander tietenkin selvittää tapauksen, joka tosin osoittautuukin aikamoisen vaikeaksi tapaukseksi. Minua kuitenkin jäi häiritsemään se, että yksi asia jäi kokonaan selvittämättä, nimittäin se, mistä kaikki lähti alunperin liikkeelle...

Kuva

sunnuntai 16. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Pyramidi

Nyt luin Henning Mankellin Pyramidin. Sekin on Wallander-kirja, mutta se ei ole täyspitkä romaani vaan novellikokoelma. Novellit sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä Wallander-romaania, ne ovat siis Wallanderin nuoruuden kertomuksia.

Tuttuun tapaan kerronta oli sujuvaa, juonet hyviä ja henkilöhahmot eläviä. Sen kuitenkin huomasin, että Wallanderit selkeästi toimivat paremmin romaaneina kuin novelleina. Mankellin loistava juonenpunontakyky pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta monimutkaisten juonten kehittelyssä.

Romaanimaista otetta alkoi kuitenkin olla kirjan viimeisessä novellissa, Pyramidissa. Se olikin kirjan pisin tarina, ja siksi siinä ehtikin juoni kehittyä enemmän ja monimutkaisemmaksi.

Kuva

tiistai 11. elokuuta 2009

JUDITH UYTERLINDE: Rakkaustesti

Rakkaustesti on raastava tositarina lapsettomuudesta. Kirjailija kertoo oman tarinansa siitä, kuinka lapsen saamisesta voi tulla melkeinpä pakkomielle: kun lasta ei kuulu, sitä alkaa haluta yhä enemmän ja enemmän, ja joutuu koeputkihedelmöitysten kiertoon.

Kirja hätkähdyttää sillä, kuinka suorapuheinen se on. Se saa ajattelemaan ja järkyttymään, ja myös ymmärtämään, millainen aarre lapsen saaminen voi olla, varsinkin niiden mielestä, joille se ei ole mahdollista.

Kaikesta huolimatta tarina päättyy tietyllä tapaa hyvin. Ja se muistuttaa, että elämässä kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut, mutta silti elämä voi olla hyvää.

Kuva

AGATHA CHRISTIE: Kolmas tyttö

Agatha Christien kirjat ovat jotain "pakollista" luettavaa. Aina kun ilmaantuu uusi Christie silmiin, se on saatava lukea!

Kolmas tyttö on taattua Christietä. Tämä on Hercule Poirot -mysteeri 1960-luvulta. Juttu alkaa, kun Poirotin aamiaishetken keskeyttää vieras, nuori nainen, joka arvelee että on saattanut tehdä murhan. Yhtä nopeasti kuin on tullutkin, hän häipyy paikalta.

Kummallinen juttu muuttuu yhä kummallisemmaksi, kunnes Poirot ratkaisee mysteerin, ja ratkaisu paljastetaan luonnollisesti vasta viimeisillä sivuilla.

Ei valittamista! Klassikko tämäkin. Christie on aina vaan yhtä hyvä!

Kuva

maanantai 10. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Kiinalainen

Kyllä, jälleen Mankellia! Tämä kirja ei ole Wallander-dekkari, vaan itsenäinen teos.

Ruotsissa paljastuu kammottava joukkomurha, melkein kokonainen pieni kylä on surmattu. Kuolleita on 19 henkilöä. Tuomari nimeltä Birgitta kiinnostuu asiasta ja tajuaa olevansa sukua oikeastaan kaikille uhreille. Hän alkaa tutkia asiaa omalla suunnallaan, ja on myös kontaktissa poliisien kanssa.

Juttu osoittautuukin paljon monimutkaisemmaksi kuin olisi voinut arvata, sillä sen juuret juontavat 1800-luvun lopulle. Birgitta jatkaa tutkimuksiaan niin pitkälle, että joutuu itsekin vaaraan.

"Epä-Wallander"-kirja osoittautui oikein hyväksi. On itse asiassa mielenkiintoista lukea myös näitä itsenäisiä teoksia. Tässä kirjassa oli lisäksi sellainen viehättävä puoli, että tarinaa kerrottiin luonnollisesti nykypäivässä, mutta toisaalta myös taustoista kerrottiin tarkkaan.

Mankell on loistava.

Pohdiskelin hetken, että kyllästyvätkö tämän blogin lukijat, kun aina vaan tulee Mankellista juttua. Mutta toisaalta, tämä on ihan oikeasti lukupäiväkirja, ja juuri nyt olen tosiaankin koukussa Mankelliin! Ja hei, kyllä ne joskus loppuu, heh. Ja toki lukulistalla on paljon muutakin...

Kuva

sunnuntai 9. elokuuta 2009

DEBORAH SMITH: Karhuvuoren varjo

Karhuvuoren varjo kertoo Ursulasta ja Quentinista, heidän rakkaustarinastaan, joka kuitenkaan ei ole aivan tavanomaisin rakkaustarina, vaan monimutkainen juttu ja monien sattumien tulos.

Kirjan tapahtumat kietoutuvat Rautakarhu-patsaan ympärille. Patsas on Quentinin isän tekemä ja Ursulan isän omistama. Rautakarhu herättää kaikissa ihmisissä voimakkaita tunteita, ja siksi ihmissuhteetkin välillä kiristyvät vaikeammiksi.

Kirjaa voi ajatella toki ihan tavallisena rakkausromaanina, mutta mielestäni siinä on kuitenkin jotain enemmän. Kaikenlaista pohdintaa ja kuvausta on paljon, joten tarina on jollakin tapaa hyvin syvä, eikä jää pinnalliseksi kertomukseksi. En ole ennen lukenut Deborah Smithin kirjoja, mutta tämän jälkeen luen mielelläni enemmänkin.

Kuva

lauantai 8. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Palomuuri

Ja jälleen on yksi Wallander luettuna! Tämä on, jos oikein muistan, kahdeksas Wallander-kirja.

Päähenkilönä on tuttuun tapaan komisario Wallander. Tällä kertaa hän ratkoo outoa tapausta, jossa toisiinsa liittyy kummallisia asioita: teinityttöjen murhaama taksikuski, kuollut tietokoneasiantuntija ja ruumis voimalaitoksella.

Parasta tässä kirjassa on ehdottomasti se, että lukijallekaan ei selviä asioiden yhteys ennen kuin vasta kirjan lopussa. Vaikka Mankell paljastaakin yleensä lukijalle enemmän kuin kirjan henkilöt tietävät, tässä kirjassa lukijaltakin salattiin asioita.

Juoni on hyvä, ja lisäksi minua viehättää se, että kirjassa pohditaan myös Wallanderin henkilökohtaista elämää ja ihmissuhteita. Siksi Wallander on kokonainen ja inhimillinen hahmo, joka saattaa myös erehtyä.

Kuva

LEONIE SWANN: Murha laitumella

Tämä kirja on jo pitkään odotellut hyllyssä, että vihdoin lukisin sen. Ja kannatti lukea, kirja on aika hulvaton...

Murha laitumella kertoo lammaslaumasta, joka ryhtyy selvittämään paimenensa murhaa. George-paimen löytyy laitumelta lapio rintaansa työnnettynä. Kuka on syyllinen? Kirjan oleellisimmat henkilöt ovat tietysti lampaita, mutta satunnaisesti myös ihmisiä esiintyy jonkin verran.

Kirjan hauskuus syntyy salapoliisiromaaneiden pienestä parodioinnista ja lampaiden sekopäisestä toiminnasta. Kuka on Jumala, entä saatana? Lampailla on yllättäviä päätelmiä asioista.

Kirja on takuulla erilainen kuin mikään ennen lukemani dekkari. Mutta se on nimenomaan hyvällä tavalla erikoinen. Murhaa selvittävät lampaat ovat nimittäin aika hassu juttu.

Kuva

maanantai 3. elokuuta 2009

HENNING MANKELL: Valkoinen naarasleijona

Tässä on nyt sitten seuraava Wallander-kirja, jonka luin. Valkoinen naarasleijona sijoittuu osin Ruotsiin, osin Etelä-Afrikkaan. Juonen keskiössä on eteläafrikkalainen salaliitto, joka suunnittelee murhaa. Juttuun liittyvät kadonnut perheenäiti, irtonainen musta sormi ja venäläinen radiolähetin.

juttu vaikuttaa ensin kovin sekavalta, myös lukijalle. Mutta siinä on oma viehätyksensä - kun systeemi alkaa punoutua auki, homma käy vieläkin mielenkiintoisemmaksi! Lukijalla on etu tietää enemmän kuin romaanin henkilöillä, koska juonta kuljetetaan eteenpäin monen henkilön kautta.

Kirjana tämä Wallander vaikuttaa samalta kuin edellinenkin, eli kunnollista jännityskirjallisuutta. Tykkäsin kyllä, vaikka en kuitenkaan lempikirjakseni olisi nostamassa.

Kuva