keskiviikko 16. marraskuuta 2011

MATHIAS MALZIEU: Sydämen mekaniikka

Ranskassa asuessani katselin tätä kirjaa usein ja pohdoin, josko tämä olisi hyvä. Jostain syystä en kuitenkaan päätynyt lukemaan tätä teosta, jonka nimi on alunperin muuten La Mechanique du coeur. Nyt kun se on käännetty suomeksi, totesin että jos nyt sitten luen vihdoinkin!

Kirjan päähenkilö on Jake, Edinburghissa 1800-luvulla syntynyt poika. Hän ei kuitenkaan ole kovin tavallinen, sillä hänen sydäntään on avustamassa vanha käkikello. Kun Jake syntyi, oli maailman kylmin päivä, ja hänen sydämensä oli jäässä. Siksi hänen kätilönsä laittoi sydämen tueksi Jakelle käkikellon, jonka tikityksen mukaan hänen sydämensä käy.

Jaken sydän on siksi heikko, joten hän ei saa kokea vahvoja tunteita, kaikkein viimeiseksi rakkautta, sillä silloin hänen sydämensä ei kestäisi ja käkikellon mekaniikka hajoaisi.

Mutta sitten Jake tapaa pienen tanssijatyttösen, joka saa hänen sydämensä ihan sekaisin.

Voi tämä oli jotenkin hirmuisen herttainen kirja! Tykkäsin tosi paljon. Tämä oli hyvin erikoinen tapaus, mutta hyvin kirjoitettu ja tämä tosiaankin herätti tunteita. Olen menossa keväällä Ranskaan, joten täytyy varmaan ostaa sieltä kaikki Malzieun teokset...

4 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä. Kirja on jakanut bloggaajia melkoisesti, toiset ovat rakastuneet, jotkut inhonneet.

    Jos ehdit, kurkkaa minun mietteitäni tästä
    http://luminenomena.blogspot.com/2011/10/mathias-malzieu-sydamen-mekaniikka.html

    :)

    VastaaPoista
  2. Minun pitäisikin etsiä muidenkin arvioita tästä, tämä oli tosiaan aika erikoinen tapaus. Sinun arvostelusi oli ihan tosi hyvä ja kattava! Ilo lukea. :)

    VastaaPoista
  3. Oi että, tämä on ehdottomasti luettava! Tykästyin jo kansikuvaan, ja tarina vaikuttaa sympaattiselta. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Voi että, tämähän on pikku pakko lukea! Tykästyin jo kansikuvaan ja tarina kuulostaa . Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista