maanantai 31. lokakuuta 2011

Tunnustus aikojen takaa

Oi, vihdoin kun olen palannut takaisin blogini pariin, niin täällähän odotti ihana tunnustus! Kiitos suuresti, Maija!

1. Kiitä tunnustuksen antajaa
2. Tunnusta kahdeksan asiaa itsestäsi
3. Jaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle ja käy kertomassa heille asiasta.

Jaha, tunnustuksia... Pistän nyt teeman mukaisesti kirja-aiheisia tunnustuksia siis!

1. En tiedä, mitä kirjoja omistan. Eilen mieheni sanoi minulle, että kellarissa on kaksi laatikollista kirjoja. Olin ihan äimänä, että mitä ihmettä, en minä mokomaa muistanut. Pitääpä käydä katsomassa, mitä siellä on... Olen myös joskus ostanut jonkun kirjan, joka minulla on jo ollut.

2. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään kirjaa hyllyssä. Siihen on kaksi syytä: ensiksikin meillä on niin pieni asunto, että sinne mahtuu vain pikkuinen kirjahylly. Toiseksi meillä on 10-viikkoinen koiranpentu, joka syö kaiken, mitä näkee.

3. Pitkien lukutaukojen aikana tunnen kauhean huonoa omaatuntoa siitä, etten lue. Hölmöä, koska ei minulla ole mitään velvollisuutta lukea, jos ei huvita!

4. Hamstraan. Ostan toisinaan niin paljon kirjoja, että en ikinä varmaan ehdi lukea niitä kaikkia. Nyt tosin en ole ostanut juuri mitään, kun en ole lukenutkaan yhtään. Mutta sama meno jatkunee taas, kun olen päässyt kirjamaailmaan takaisin kiinni.

5. Siskoni perhe käyttää kirjahyllyjäni kirjastona. Olen tänään menossa käymään heillä, ja mukaan lähtee taas iloinen parikymmentä kirjaa heille luettavaksi!

6. Haistelen kirjoja ja räplään niitä. Kirjassa pitää olla hyvä tuoksu ja mukavan tuntuinen paperi!

7. Kirjoitin muksuna kirjoja. Toisin sanoen, minulla oli pieniä vihkoja täynnä kaikenlaisia satuja ja tarinoita, joskus jopa dekkari! (Sain siihen innoituksen Neiti Etsivistä.) Nämä kaikki teokseni ovat edelleen tallella. Ovat muuten tosi liikuttavia.

8. Haluaisin lukea paljon viisaita kirjoja, klassikoita, älykkäitä teoksia, nobel-voittajia, taiteellisia kirjoja. Mut aina ei jaksa - joskus hömppä on vaan niin paljon parempaa!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

DOUGLAS PRESTON: Isku

Kyllä on aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi lukenut! suorastaan hävettää. Mutta on ollut joku lukko, kertakaikkiaan mikään kirja ei ole kiinnostanut. Mutta eilen matkustin junalla viikonoppureissuun, ja kas - ostin kiskalta pokkarin matkaksi, ja lukea täräytin koko kirjan yhteen putkeen matkan aikana! hienoa, lukulukko on murrettu.

Kirja on siis tämä Isku. Vaikutti sopivan helpolta kirjalta, ja jotenkin kaipasin jotain pelottavaa. Prestonin kirjailijakaverin Lincoln Childin kirjat on olleet pissathousuun-materiaalia, joten päädyin koppaamaan tämän kirjan sitten luettavaksi. Ja hops, pelotti! Huippua!

Abbey on nuori tyttö, joka on hankkinut juuri kaukoputken ja tarkkailee taivasta iltapimeällä ystävänsä kanssa. Ja äkkiä taivaalla lentää kummallinen kirkas kapistus, meteoriitti! Se päätyy jonnekin Mainen rannikon vesiin. Abbey ryhtyy tutkimaan asiaa ja päättää etsiä pudonneen kappaleen. Ja hän järkyttyy pahasti. 

Samaan aikaan entinen CIA-agentti tutkii omituisten radioaktiivisten kivien kaivosta Kambodzassa, ja hänkin järkyttyy. (Ja lukija kans.) Agentti tulee siihen tulokseen, että kaivos onkin tosi mätä juttu, ja kaikki johtaakin Mainen rannikolle pudonneeseen taivaankappaleeseen.... Ja huh, mihin tutkinnat johtavatkaan.

Kuva

Oi, tämä oli mainio kirja! Todella mielikuvituksellinen, luokittelisin johonkin trillerin ja scifin välimaastoon. Välillä jänskätti ihan kamalasti, että mihin tämä oikeen johtaakaan. Tykkäsin siis kovasti, ja nyt tekee mieli lukea lisää vastaavia! Aloitin Lincoln Childin kirjan Uusi Atlantis, jonka olen jo kyllä joskus lukenut, mutta se sopii passelisti tähän fiilikseen. Juhuu, olen taas lukukentillä mukana!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

L.M. MONTGOMERY: Sininen linna

Nyt onkin aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Mutta aloitetaan taas uudelleen!

Luin iltalukemisina Sinisen linnan, Montgomeryn aikuisille suunnatun teoksen. Tämä ei kuulu graduaineistooni, mutta olen nyt vähän montgomeryhöyryinen, joten tuli tämäkin luettua. Ja onneksi tuli, sillä tämähän oli aivan ihana!

Kirjan päähenkilö on Valancy, toivottomaksi vanhaksipiiaksi sanottu, harmaa, mitäänsanomaton tyttö. Hänen sukunsa sortaa Valancya, kaikki sanovat mitä hänen pitäisi tehdä. Ja Valancy tottelee, on kiltti, kuuntelee kaiken inhottavan mitä hänelle sanotaan. Ainoa asia joka hänet pitää järjissään, on hänen haaveensa Sinisestä linnasta, ihanasta paikasta jossa hän olisi jotain muuta kuin käskytetty vanhapiika.

Mutta sitten hänen elämänsä muuttuu: hän kuulee olevansa kuolemansairas. Lääkäri kertoo, ettei hän elä enää pitkään. Ja Valancy ryhtyy miettimään, miten hän haluaa viimeiset hetkensä käyttää. Hän toteaa, että nyt on aika vihdoinkin elää!

Ja Valancy ryhtyy sanomaan vastaan, tekemään mitä tykkää, hankkiutuu töihin, keskustelee epämääräisen Barney Snaithin kanssa... Ja suku ja kylän väki järkyttyy syvästi: mikä Valancyyn on oikein mennyt?

Tämä oli kerrassaan ihana kirja, huokailin kovasti lukiessani. Ehdottomasti jyräsi suosikkeihini tämäkin kirja, niiiiiin ihana!