sunnuntai 29. toukokuuta 2011

EMILY BRONTË: Wuthering Heights

Luin pitkästä aikaa blogini nimikkokirjan, Humisevan harjun! Tällä kertaa luin sen ensimmäistä kertaa englanniksi.

Pakko muuten mainita, että olen tässä vuoden mittaan kerännyt kaunista kirjasarjaa. Tosin vasta viisi kirjaa, mutta silti... Kyseessä on Collector's Library, johon kuuluu klassikkokirjoja. Itselläni on tämä Wuthering Heights, toisen Brontën Jane Eyre, Austenin Pride and Prejudice, Northanger Abbey sekä Sense and Sensibility. Aion kyllä kerätä näitä lisääkin! Ovat kooltaan pienempiä kuin pokkarit, kovakantisia, merkkinauhalla ja kullatuilla sivunsyrjillä varustettuja super-kauniita painoksia, jotka näyttää hyllyssä ihanilta, ja joita on ilo lukea.

Tämän mainostuksen jälkeen itse kirjaan. Tosiaan, tämä on yksi suosikkikirjoistani ikinä. Humiseva harju on rakkaustarina, mutta ei kovin onnellinen sellainen, vaan päinvastoin se näyttää rakkauden nurjan puolen. Mutta silti jotenkin niin romanttisesti!

Tarina alkaa, kun minäkertoja, Lockwood vuokraa talon nimeltä Thrushcross Grange (suom. Rastaslaakso). Hän menee tapaamaan vuokranantajaansa herra Heathcliffia Humisevaan harjuun. Talossa asuu omituinen pikkujoukko ihmisiä, joita yhdistää sukulaisuus ja onneton rakkaustarina. Lockwood kyselee talonsa kodinhoitajalta näistä ihmisistä, ja Ellen Dean alkaa kertoa tarinaa Heathcliffista ja Catherinesta, jotka lapsina olivat ystävät, mutta jotka eivät ikinä päätyneet onnellisesti yhteen. Asiat menivät aikanaan ihan nurin, ja onnettoman rakkauden seuraukset piinaavat vielä jälkipolveakin.

Tarina koostuu siis kehyskertomuksesta, jossa Lockwood kertoo nykyisyydestä. Ellen Dean kertoo Lockwoodille tarinaa, johon sisältyy toisinaan vielä jonkun toisen kertomia asioita. Aluksi tämä voi tuntua hieman monimutkaiselta, mutta loppujen lopuksi tämä on hurjan toimiva rakenne.

Heathcliff on tumma ja synkkä hahmo, koditon ja perheetön orpo, jota ei hyväksytä epämääräisen taustansa takia. Cathy on itsekäs ja äkkipikainen tyttö. Hahmot eivät siis vaikuta mitenkään erityisen kivoilta, mutta hitto vie miten upea tarina näiden hahmojen ympärille onkaan punottu! Jännä juttu on se, että minäkertoja Lockwood on itse asiassa ihan sivuhenkilö, hänestä ei tiedetä juuri mitään, ja hän itse asiassa esiintyy kirjassa aika vähän. Onhan hän lähinnä kuuntelijan osassa, ja pääosassa onkin oikeastaan Humiseva harju, jonka ympärille kaikki tapahtumat sijoittuvat.

Kyllä, tämä on yksi suosikeistani. Ja voi miten paljon parempi tämä olikaan vielä näin alkukielellä luettuna! Englanniksi tässä ei ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että välillä oli ymmärtämisvaikeuksia, kun maalaiset palvelijat puhuivat aika pahuksen leveää murretta. Mutta se ei varsinaisesti haitannut kokonaisuuden ymmärtämistä. 

Tämä on ihana, ihana kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti