keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

JOHN VERDON: Numeropeli


Törmäsin tähän kirjaan Elisan e-kirjakaupassa. Pistin lataukseen, kun kuulosti hurjan mielenkiintoiselta... 


Kirjan päähenkilö on Dave Gurney, eläkkeellä oleva poliisi. Hän asustelee rauhassa maalla vaimonsa kanssa. Mutta tavallinen arki katkeaa, kun Gurneyn yliopistotuttu Mark ottaa yhteyttä pitkän ajan jälkeen. Mark on saanut omituisia kirjeitä, joissa kirjoittaja todistaa lukevansa Markin mieltä. Lisäksi kirjeissä on epämiellyttävän uhkaava sävy.

Gurney ryhtyy selvittelemään asiaa, joka tuntuu laajenevan sitä mukaa kun asiaa selvitetään. Ja murhajuttuhan siitä tulee. Ja todisteita riittää, mutta niissä ei ole mitään järkeä (puutarhatuoli, kengät, kumma murhatapa). Ja kaiken kukkuraksi ilmenee, että Mark ei olekaan ensimmäinen uhri...

Voihan hitto miten hyvä tämä oli! Aivan älyttömän hyvä dekkari. Minua kiehtoivat alusta asti käsittämätön numeromysteeri ja oudot todisteet. Luin tämän hetkessä, koska en malttanut jättää kesken - tämä siis tosiaankin vetäisi minut mukaansa tosi tehokkaasti. Onkin muuten parhaita pitkään aikaan lukemiani dekkareita!

9 kommenttia:

  1. Odottelen tätä parhaillaan kirjastosta. Kova hinku olisi päästä kirja lukemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos arviosta. Laitoin tämän varaukseen, sillä haluaisin lukea nyt vetävän dekkarin. Olen nyt kirjablogien myötä lainannut ihan hurjat määrät kirjoja, onneksi kaikkia ei saa ihan heti, vaan olen jonossa. :D

    VastaaPoista
  3. Mainiota, te molemmat! Tämä on kyllä odottamisen arvoinen kirja. Ja Hanna, minulla on sama juttu, kirjablogeista saa ihan liikaa hyviä kirjavinkkejä! :D Kaikkea ei ehdi lukea...

    VastaaPoista
  4. Juuri aloitin! Joten vältin lukemasta tätä postausta :)

    Palkinto sinulle blogissani!

    http://teresitan.blogspot.com/2011/03/korkevuus-eli-mahtavuuspalkinto.html

    VastaaPoista
  5. Minäkin luin Numeropelin äskettäin. Tajusinkin lopetettuani, että jännityskirjoista eniten omaa makua vastaavat juuri tällaiset sarjamurhaajatarinat. Nyt luen Ihmishirviöt -kirjaa, jossa esitellään maailmanhistorian julmimmat ihmiset. Tulee varmasti törmättyä useampiinkin sarjamurhaajiin siinä.

    VastaaPoista
  6. Mainio opus (joskin kauhistuttava) on myös Patricia Cornwellin kirjoittama teos Viiltäjä-Jackista. Se on oikeasti tosi järkyttävää tavaraa, mutta myös ihan älyttömän kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  7. Hmm.. Jotenkin kaukaisesti soi kellot päässä tuon Viiltäjä-Jack -kirjan suhteen. Ihan kuin olisi joku tuosta joskus tuosta maininnut. Pitääkin etsiä käsiin sitten kun julmuus-ähky on laantunut:)

    VastaaPoista
  8. Heh, totta, hyvä pitää pikkuisen taukoa liiallisista julmuuksista, ettei tule painajaisia! Jotain kevyttä väliin...

    VastaaPoista