sunnuntai 13. helmikuuta 2011

FRANCES HODGSON BURNETT: The Secret Garden

Kuka ei tunne tätä klassikkoa, käsi ylös! Ja ravatkaahan äkkiä hankkimaan tämä klassikko luettavaksi, koska tämä on yksinkertaisesti ihana.

Kirja kertoo Mary Lennoxista, orvosta, itsekkäästä tytöstä. Hän on kasvanut ensimmäiset kymmenen vuottaan Intiassa, ja päätyy nyt setänsä taloon jäätyään orvoksi. Mary on kertakaikkiaan aika inhottava lapsi aluksi. Mutta kirjassa hän kehittyy yrmeästä lapsesta säteileväksi, iloiseksi ja muista välittäväksi tytöksi.

Kartano, johon hän päätyy asumaan, on ensin Marylle kauhistus, sillä hän joutuu leikkimään yksinään eikä kukaan ole oikein kiinnostunut hänestä. Mutta sitten hän tapaa puutarhurin, joka yrmeydessään vastaa Maryä! Ja mikä parasta, Mary löytää salaisen puutarhan, jonne kenelläkään ei ole pääsyä. Ehkä!

Mary myös tutustuu talossa asuvaan Colin-poikaan, joka makaa sairaana sisällä. Mutta puutarha voi tehdä ihmeitä.

Tämä on todellakin aivan ihastuttava kirja, niitä tapauksia, jotka saavat aikaan väristyksiä selkärangassa. Ja hymyjä! Tätä kirjaa todella rakastan. Edellisestä lukukerrastani oli varmaan useita vuosia jo, mutta nyt bongasin tämän englanninkielisenä kirjakaupassa, ja mukaanhan se lähti. Tietenkin.

Mitäs te muut olette mieltä tästä?

6 kommenttia:

  1. Olen aina ajatellut lukea tämän kirjan, mutta en vieläkään ole tätä lukenut. Matkanvarrella unohtunutkin, täytyy laittaa muistiin ja seuraavalla kerralla kirjastosta lainata.

    www.murswein-rakkaus-kirjoihin.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Minä luin tämän joitakin vuosia sitten yläasteen enkunkurssilla mutta pitäisi kyllä lukea pian uudelleen, olen jo unohtanut tarinan vaikka muistankin tykänneeni siitä:)

    VastaaPoista
  3. Mulla oli osittain sama juttu, olin jo unohtanut kuinka hyvä tämä oli!

    VastaaPoista
  4. Minullakin on jo lukukokemuksesta useampi vuosi, mutta voin vieläkin nähdä sieluni silmin Maryn kävelemässä ulkona kartanon puistossa ja sitten sen pojan, joka paranikin, kun sai olla ulkona ja ikäsitensä seurassa. :)

    VastaaPoista
  5. Niinpä, on ihan ihmeellistä, kuinka tämän kirjan tapahtumat näkyvät ihan silmissä, se puutarhan ovi siellä kasvien sisällä! Ja se lintu!

    VastaaPoista